Dostojevskij, Fjodor Mihailovitsh (1821-1881): kirjailija, yksi Venäjän suurista klassikoista. Dostojevskin suku oli alkujaan puolalais-ukrainalaista maa-aatelia, mutta Fjodor-poika syntyi ja kasvoi Moskovassa sairaalalääkärin perheessä. Opiskelemaan hän lähti Pietarin sotilaallis-teknilliseen oppilaitokseen, mutta kirjallisuus kiinnosti enemmän, ja vuonna 1846 hän julkaisi esikoisteoksensa, yhteiskuntakriittisen romaanin Bednyje ljudi/Köyhää väkeä. Pian sen jälkeen hän ajautui radikaalipiireihin ja joutui vuoden 1848 vallankumouksellisten levottomuuksien synnyttämässä kurinpalautusreaktiossa vangituksi ja karkotetuksi Siperiaan salaliittolaisradikaalina. Tuomio oli kahdeksan vuotta, mutta sitä ennen kaikille tuomituille luettiin tekaistu kuolemantuomio ja heidät oltiin teloittavinaan. Tämä pila jätti lähtemättömät jälkensä Dostojevskiin.
Siperiasta Dostojevski palasi 1859 Pietariin muuttuneena miehenä. Hän oli hylännyt länsimielisen radikalismin ja omaksunut myyttis-uskonnollisen kansanpalvonnan, jonka poliittinen ilmaus oli totta kai jonkinasteinen taantumuksellinen venäläispatriotismi. Mm. juutalaisviha ilmaantui hänen kirjoituksiinsa.
1860-luvun alussa Dostojevski perusti Mihail-veljen kanssa aikakauslehden, jossa ilmestyivät hänen seuraavat teoksensa, Zapiski iz mertvogo doma/Muistelmia kuolleesta talosta sekä Unizhennyje i oskorbljonnyje/Sorrettuja ja solvattuja. Lehti joutui kuitenkin pian vaikeuksiin, ja sitten kuolivat sekä veli Mihail että Dostojevskin Siperiasta tuotu vaimo. Taloudellisesta katastrofistaan selvitäkseen Dostojevski alkoi kirjoittaa niitä suuria romaaneja, joista hän on nyttemmin kuuluisa (Zapiski iz podpol'ja/Kellarinloukko tai Kirjoituksia kellarista, Prestuplenije i nakazanije/Rikos ja rangaistus, Igrok/Peluri, Idiot/Idiootti), ja niistä saaduilla tuloilla hän onnistui selvittämään taloudelliset sotkunsa. Osa kunniasta kuuluu hänen toiselle vaimolleen Anna Snitkinalle, käytännölliselle naiselle, joka toimi alun perin hänen sihteerinään, kun hän saneli romaaniaan Igrok/Peluri. Ulkomaille velkojiaan paettuaan Dostojevski saattoi palata Venäjälle vasta 1871. Viimeisen vuosikymmenensä hän eli kuitenkin suhteellisen turvattua ja vaurasta elämää; hän kirjoitti tällöin myös romaanit Besy/Riivaajat ja viimeistelemättä jääneen, mutta yhtä kaikki merkittävän Brat'ja Karamazovy/Karamazovin veljekset.
Dostojevskin päiväkirjaa ei sen vastenmielisen, äärinationalistisen sisällön vuoksi viitsi lukea kukaan venäläisiä fasisteja lukuunottamatta. Suuret romaanit, jotka kartoittavat ihmissielun synkeitä puolia, ovat arvostetuin osa hänen tuotantoaan, mutta niitä vaivaa itsetarkoituksellinen julmuudella ja pahuudella mässäily. Sympaattisin Dostojevskin teoksista on yllättävästi hänen pitkälti omaelämäkerrallinen kuvauksensa Siperiasta, Muistelmia kuolleesta talosta: masentavasta aiheestaan huolimatta se uhkuu lämmintä ja kristillistä myötätuntoa paatuneintakin rikollista kohtaan ja uskoa terveen ja juurevan Venäjän kansan kykyyn selvitä pahimmankin koettelemuksen läpi.
Dovlatov, Sergej Donatovitsh (1941-1990), kirjailija. Dovlatov aloitti kirjailijanuransa jo Leningradissa asuessaan, mutta pääsi vauhtiin vasta emigroiduttuaan 1970-luvun lopulla Yhdysvaltoihin. Dovlatov näki itsensä ennen kaikkea uutena Tshehovina, arkirealistina, joka pyrki yhtaikaa alakuloiseen ja humoristiseen ihmiskuvaukseen. Esikuvaansa verrattuna hän oli toki modernistisempi ja absurdimpi, mutta olihan herrojen välissäkin vuosisata kirjallisuuden kehityshistoriaa: Dovlatov oli satiirikoilta ja avantgardisteilta oppitunteja ottanut Tshehov. Monenlaisissa ammateissa toimineella Dovlatovilla oli herkkä korva arkivenäjän sävyille, ja hänen sujuva, ytimekäs nykykielensä on tehnyt hänen teksteistään myös suosittuja venäjän opetuksen apuvälineitä.
Dovlatovin teokset ovat täynnä konstailematonta, hiljaista huumoria, ja niille ovat ominaisia muutamalla vedolla piirretyt, nokkelan satiiriset henkilökuvat, jotka eivät kuitenkaan lankea nälvivään ilkeyteen kuvattaviaan kohtaan: lähinnä hän tuntuu pitävän antisankaruuttaa ihmisen luonnollisena olotilana. Erityisesti venäläisten emigranttien sopeutumisvaikeudet Yhdysvalloissa ovat hänen suosikkiaiheitaan, kuten pienoisromaanissa Inostranka ("Ulkomaalainen nainen").
Koska Dovlatov oli aina hyvin luettava, kansanomainen kirjailija, älyllisimmät emigranttipiirit eivät juurikaan arvostaneet häntä hänen elinaikanaan. 1980-luvun lopussa olojen vapautuessa hänen teoksensa pääsivät viimein julki kotimaassa, mutta ystäviensä ja lukijoidensa suureksi suruksi kirjailija kuoli jo vuonna 1990.
Dovlatov kirjoitti lyhyitä novelleja ja pitempiä kertomuksia: mielenkiintoinen on esimerkiksi Zona ("Vyöhyke"), joka kuvaa nevostoaikaista pakkotyöleiriä vartijan näkökulmasta. Hänen teostensa suosio on nykyään vankkumaton, ja hän jää varmasti klassikkona venäläisen kirjallisuuden historiaan.