Laatinut Panu Petteri Höglund
Palaa tästä Venäjä-hakemiston pääsivulle.
Herzen (venäjän oikeinkirjoituksen mukaan Gertsen), Aleksandr Ivanovitsh (1811-70), kirjailija, poliittinen ajattelija ja varhainen vallankumouksellinen. Herzen sai aatelispojan kasvatuksen ja harjaantui jo lapsena puhumaan ranskaa (äiti oli ranskankielinen ummikko) ja saksaa, mutta teki elämäntyönsä ennen kaikkea venäjäksi. Hän joutui jo yliopistossa mukaan vallankumouksellisiin piireihin ja paljastuttuaan karkotetuksi maaseudulle vuosien 1834-1840 ajaksi. Saatuaan luvan palata ihmisten ilmoille hän nousi pian merkittäväksi intellektuelliksi ja vaikuttajaksi.
Vuonna 1847 Herzen peri isänsä isot rahat ja lähti maailmaa kiertämään, mutta sotkeutui vuoden 1848 vallankumouksellisiin levottomuuksiin Pariisissa. Tämä teki hänestä kotimaan näkökulmasta vaarallisen kapinanlietsojan, jolla ei enää ollut palaamista Venäjälle. Vallankumoustapahtumien innoittamana Herzen matkusti maasta toiseen, mutta joutui pian toteamaan pelin menetetyksi. Hän kirjoitti vallankumoustapahtumista tuoreeltaan saksankielisen kokoelman poliittisia tekstejä ja esseitä nimellä Vom andern Ufer - "Toiselta rannalta".
Vuonna 1852 Herzen asettui asumaan Englantiin, missä hän viisi vuotta myöhemmin perusti aikansa merkittävimmän venäläisen oppositiolehden: Kolokolin eli "Kellon". Kolokol oli seuraavina vuosina koko Venäjän opposition äänenkannattaja, jota luettiin niin hallituksen kuin opposition piirissä, vaikka se tietysti oli ehdottoman laiton julkaisu, jota ei periaatteessa olisi saanut tuoda Venäjälle ollenkaan. Asettumalla Puolan kapinan puolelle vuonna 1861 Herzen kuitenkin menetti suuren osan arvovallastaan, koska Venäjän radikaalitkin voimat kannattivat isänmaallisuuksissaan puolalaisten kukistamista, ja hän joutui vähentämään lehden ilmestymiskertoja.
Herzen kuoli Pariisissa 1870 elettyään viimeiset vuotensa enimmäkseen Genevessä, mistä käsin hän koetti vielä jatkaa Kolokolin julkaisemista.
Herzen oli romanttinen sosialisti, jonka ajattelussa oli paljon slavofiileillekin ominaisia piirteitä: hän piti läntistä sivilisaatiota rappeutuneena ja halusi perustaa sosialismin avulla uuden kulttuurin. Hänen sosialisminsa ei ollut modernisoivaa eikä teollistavaa, vaan hän toivoi tulevan vapaan Venäjän nojaavan ennen kaikkea talonpoikien itsehallintoon.
Herzenin kunniaksi yleensä luetaan tietty maltti ja järkevyys, joita on vaikea yhdistää vallankumouksellisiin idealisteihin. Herzen näki vallankumouksen pragmaattisena poliittisena ratkaisuna, joka ei tsaarin Venäjän oloissa luultavasti ollut vältettävissä, mutta joka ei itsessään vielä ratkaisisi mitään: onnistunut vallankumous edellytti huolellista suunnittelua ja määrätietoista poliittista tahtoa. Hän otti selkeästi etäisyyttä nuorten radikaalien retoriseen tekovallankumouksellisuuteen, eikä hän myöskään tuominnut tsaarien reformeja suoralta kädeltä pelkäksi huijaukseksi ja petokseksi: Kolokolissa hän oli valmis jakamaan kiitosta mielestään onnistuneille uudistuksille. Hän oli ensisijaisesti kansan puolella, ei tsaaria vastaan: jos tsaari todella yritti parantaa kansan elinoloja, niin oli hyvä, vaikka pitkällä tähtäyksellä vallankumous olikin välttämätön. Tässä suhteessa hän siis oli eri linjoilla kuin aikanaan bolshevikit, joiden mielestä kansan elinolojen huononeminen oli hyvä asia tuodessaan vallankumouksen lähemmäksi herättämällä tyytymättömyyttä ja kärjistämällä luokkataistelua.
Herzenin poliittiset kirjoitukset ovat pitkälti omaan aikaansa sidottua propagandaa, mutta ainakin Vom anderen Ufer ja samanaikaiset matkakirjeet ovat Venäjän poliittisen historian tärkeitä lähdeteoksia. Kaunokirjallisesti tärkein, kiintoisin ja luettavin Herzenin teoksista ovat kuitenkin hänen massiiviset muistelmansa Byloe i dumy, perusteellinen elämän ja aikakauden kuvaus, josta on ilmestynyt suomennosvalikoima nimellä Menneitä ja mietteitä.