Laatinut Panu Petteri Höglund
Palaa tästä Venäjä-hakemiston pääsivulle.
Majakovskij, Vladimir Vladimirovitsh (1893-1930), runoilija. Majakovski oli alun perin taiteellisesti(kin) radikaali runoilija ja lähellä futuristeja; hänen poliittiset mielipiteensä tuntuvat olleen temperamenttikysymys, sillä jo 15-vuotiaana hänestä tuli bolshevikki. Varhainen runous sisältää monenlaisia yleisradikaaleja aineksia ja kapinaa niin porvaria, rahavaltaa kuin sielutonta kaupunkielämääkin vastaan. Venäjän kansalaissodan aikana Majakovski toimi tietotoimisto ROSTAn palveluksessa piirtäen mm. "rosta-fenstereiksi" kutsuttuja propagandasarjakuvia. Leninistinen kiihko ei kahlinnut Majakovskin taiteellista kokeilunhalua, joka sai uutta vauhtia sodan dramatiikasta.
1920-luvun neuvostokulttuurissa Majakovski nautti aluksi suurta kunniaa vallankumouksen ylimmäisenä ylistäjänä ja elävänä todisteena neuvostovallan "radikaalista edistyksellisyydestä" myös taiteen piirissä. Majakovskin räikeä, kiihkeä ja iskevä tyyli ei kuitenkaan kaikkine kokeellisine piirteineen vastannut bolshevikkien pohjimmiltaan sovinnaisen poroporvarillista taidemakua. Sitä paitsi hänen yksityiselämänsäkin oli omiaan herättämään pahennusta: hän eli jonkinlaisessa mahdollisesti biseksuaalisia piirteitä sisältäneessä kolmikkosuhteessa rakastajattarensa Lili Brikin ja tämän aviomiehen Osipin kanssa. Vaikka hän ja neuvostohallitus innokkaasti vannoivatkin toisilleen ikuista ystävyyttä, Majakovski lienee huomannut kokeilevien runoilijoiden lähtölaskennan alkaneen ja päättänyt ehtiä ennen tshekistejä: 1930 hän, joka oli viisi vuotta aiemmin kirjoittanut irvailevan muistorunon samaan ratkaisuun päätyneelle kollegalleen Sergei Jeseninille, ampui itsensä.
Majakovskin runot yhdistivät loppusoinnut yllättäviin, runomittoja uhmaaviin rytmeihin, mistä huomaa hänen poetiikkansa syntyneen propagandan tarkoituksia vastaamaan: riimit auttavat runojen mieleenpainumista, mutta rytmin muutokset hätkäyttelevät kuuntelijaa niin ettei hän unohdu nauttimaan pelkästä runon soinnukkuudesta sanoman unohtaen. Jälkimmäisestä oli perillä jo Cicero, joka kehotti vaalipuhujia välttämään säännöllisessä säemitassa puhumista, jotta yleisö ei nukahtaisi.
Mandel'shtam, Osip Emilevitsh (1891-1938): runoilija. Varsovassa syntynyt, juuriltaan juutalainen Mandelstam varttui Pietarissa ja debytoi runoilijana jo vuonna 1910. Tällöin hän oli vielä symbolistien vaikutuksen alainen, mutta löysi pian oman äänensä Pietarin ("läpikuultava Petropolis", Petropol' prozratshnyj) ilmapiirin ja maiseman kuvaajana. Mandelstam pyrki tunnistamaan kaikkialla johdonmukaisia rakenteita, ja hänen ohimenevä kiinnostuksensa marxilaiseen sosialismiin johtui siitä, että aate oli niin hieno rakennelma. Mandelstam opiskeli romaanisia kieliä ja filosofiaa mm. Heidelbergin yliopistossa Saksassa, ja hänen kielitaitonsa ja yhteytensä länsieurooppalaiseen taiteeseen olivat huomattavia. Hän käänsi jonkin verran runoja ranskasta ja italiasta sekä saattoi runomuotoon suorasanaisia raakakäännöksiä gruusian/georgian kielestä (itse hän ei tätä vaikeaa kieltä osannut). Hän oli myös läheisessä yhteydessä Anna Ahmatovan akmeistirunoilijoiden koulukuntaan.
Mandelstamille tyypillistä on runokielen askeettisuus ja niukkuus ja paatoksen käyttäminen ilmaisemaan runoilijan erottautumista reaalimaailmasta. Runokieli oli hänelle ennen muuta ammattilaisen työkalu, hän ei pyrkinyt profeetalliseen julistamiseen eikä mystiikkaan.
Vallankumousaika opetti Mandelstamille "hyvästijätön tieteen", kuten hän sitä kuvasi runossaan Tristia. (Runon nimi on lainattu roomalaiselta Publius Ovidius Nasolta, joka kutsui tällä nimellä Tomeissa - nykyään Romanian Constanta - Roomasta karkotettuna kirjoittamiaan runoja.) 1920-luvulla Mandelstam siirtyi kirjoittamaan runojen asemesta proosaa, ennen muuta omaelämäkerrallisia tekstejä. 1930-luvun alussa hän matkusti Kaukasiaan ja kirjoitti matkastaan muistelman, joka yhdessä muiden samoihin aikoihin kirjoitettujen esseiden kanssa herätti kirjallisuuskriitikoiden paheksunnan.
Vuonna 1934 Mandelstam pidätettiin: omasta näkökulmastaan pyövelit olivat oikealla asialla, sillä olosuhteisiin nähden hän oli melkoisen peloton mies, jollaisia Stalin ei nurkissaan sietänyt. Hänet karkotettiin Voronezhiin, missä hän henkensä pitimiksi yritti kirjoittaa ylistysrunoja Stalinille. Tästä ei kuitenkaan ollut apua: hän joutui pian uudelleen pidätetyksi ja katosi vankileirien saaristoon. 20.10.1938 hän päiväsi viimeisen kirjeensä veljelleen "Shuralle" (Aleksandrille):
Rakas Shura. Olen Vladivostokin USVITLissä, parakki 11. Sain OSOn päätöksellä 5 vuotta vastavallankumouksellisesta toiminnasta. Moskovasta Butyrkin etapista 9. syyskuuta, perille 12. lokakuuta. Terveys erittäin huono, olen laihtunut miltei tunnistamattomaksi. En tiedä, onko mitään mieltä lähettää tavaraa, ruokaa tai rahaa. Koettakaa kuitenkin, ilman vaatteita kylmä. Nadjenka, kultaseni, elätkö vielä? Shura, kirjoita heti miten Nadjan laita on. Täällä on kauttakulkupaikka. Kolymaan minua ei kelpuutettu. Voin joutua jäämään talveksi.
Rakkaani. Suutelen teitä kaikkia.
Shura, kirjoitan vielä. Viime päivinä olemme käyneet töissä. Tunnelma kohosi. Sekä meidän leiristä että kauttakulkupuolelta lähetetään yleisiin töihin. Minä olen näköjään joutunut "seulotuksi" ja täytyy valmistautua viettämään talvi täällä. Pyydän, lähettäkää minulle kirje ja rahaa sähkeitse.
(Lähde: Mandel'shtam, Osip Emilevitsh: Sobranije sotshinenii, tom tretij i tsetvertyj. Pod redaktsijej professora Gleba P. Struve i B.A.Filippova. Moskva, Terra 1991. Suom. P.P.H. USVITL tarkoittaa upravlenije severo-vostotshnyh ispravitel'no-trudovyh lagerej, koillisen (ts. Kolyman ja Magadanin suunnan) ojennustyöleirien hallinto. OSO on erityinen pikatuomioistuin. Nadj[enk]a on Mandelstamin vaimo Nadezhda.)
Mihajlovskij, Nikolaj Konstantinovitsh (1842-1904), kirjallisuuskriitikko. Mihailovski oli asenteeltaan ja aatteiltaan narodnikki, mutta syntyperältään aatelinen. Hän vältti sekaantumasta kovin avoimesti politiikkaan, koska uskoi voivansa vaikuttaa paremmin sitoutumattomana radikaalina journalistina. Mihailovski alisti kirjoittelunsa palvelemaan poliittisia päämääriä, mutta aatteen miehenä hän osasi arvioida analyyttisesti myös kirjailijoiden aatteita, mikä jo oli kirjallisuuskriittisesti merkittävää. Hän on kuuluisa siitä, ettei pitänyt Dostojevskista ja perusteli myös, miksei. Hänelle Dostojevski oli propagandisti ja tendenssikirjailija, ja esimerkiksi "Riivaajat" -romaanin radikaaleja hän piti elottomina ja epäuskottavina olkinukkeina.