Palaa tästä Venäjä-hakemiston pääsivulle.

Stalin, oik. Josif Vissarionovitsh Dzhugashvili (1879-1953). Alkujaan georgialainen pappisseminaarilainen Gorista, joka sai potkut koulusta radikaaliyhteyksiensä vuoksi. Pääsi bolshevikkipuolueeseen lopulta merkittäväksi jäseneksi ja keskitti kulissijuonitteluin käsiinsä merkittävän vallan. Leninin kuoltua Stalin onnistui pääsemään edelleenkin valtapelejä pelaamalla Neuvostoliiton ehdottomaksi diktaattoriksi, ja hän hankkiutui eroon kaikista vertaisistaan bolshevikkien veteraanijohtajista tuomituttamalla heidät tekaistujen vakoilusyytteiden nojalla kuolemaan suurissa näytösoikeudenkäynnissä.

Leningradin puoluejohtaja Sergei Kirovin murha - joka todennäköisesti oli Stalinin masinoima, vaikka murhaaja itse oli virkaheitto ja häiriintynyt vainohullu - antoi tekosyyn vuonna 1937 alkaneille suurille ns. Jezhovin puhdistuksille, joissa surmattiin, vangittiin tai ajettiin karkotukseen kaikki vanhan polven bolshevikit. Näin Stalin saattoi asettaa vastuullisille paikoille omat luottomiehensä, jotka olivat varttuneet aikuisiksi oppimatta tuntemaan muita oloja kuin neuvostotodellisuuden. Monia muitakin suuria terrori-, karkotus- ja vangitsemiskampanjoja pantiin toimeksi Stalinin aikana, varsinkin ns. kulakkien hävittäminen.

Hitlerin kanssa Stalin tuntuu kaikesta ideologisesta vastakkainasettelusta huolimatta pyrkineen jonkinlaiseen modus vivendiin, sillä hän myi Saksalle jopa sotastrategisesti merkittäviä tuotteita, kuten öljyä, vielä vuoden 1941 hyökkäyksen aattona. Vaikka vihollisen ylivoimainen ja voitokas hyökkäys lamautti aluksi hänen päättäväisyytensä, kukaan hänen lähimmistä miehistään ei uskaltanut käyttää hyväkseen Stalinin heikkoutta kaataakseen hänet vallasta. Toivuttuaan järkytyksestä Stalin asettui puolustussotaa johtamaan ja sai nostetuksi venäläis-isänmaalliset tunteet, joiden voimin Neuvostoliitto pystyi lopulta voittamaan sodan. Viimeiset vuotensa Stalin vietti tietoisesti masinoidun henkilökultin kohteena, jota kohtaan monet tunsivat jopa aitoa kiitollisuutta Hitlerin nujertamisen vuoksi; hänen hallintonsa julmuus ja despoottisuus ei kuitenkaan tästä lieventynyt. Stalin kuoli vanhuuteen vuonna 1953.

Stanislavski (alkujaan Aleksejev), Konstantin Sergejevitsh (1863-1938): näyttelijä, ohjaaja ja teatterimies. Perusti yhdessä Nemirovitsh-Dantshenkon kanssa Moskovan taiteellisen teatterin, MHATin, josta tuli kuuluisa erityisesti Anton Tshehovin näytelmien esittäjänä. Stanislavskin tavoitteena oli diivailun, lepsuilun, ammattitaidottomuuden ja komeljanttarinelkeiden korvaaminen ammattitaitoisesti paneutuvalla, vakavalla ja realistisella teatterilla: hänen ihanteensa sopivat siksi hyvin Neuvostoliiton virallisen kulttuuripolitiikan pirtaan, että ne kanonisoitiin ja systematisoitiin neuvostoteatteritaiteen kulmakiveksi tavalla, joka tuskin olisi ilahduttanut Stanislavskia itseään, elävää ja muuttuvaa taiteilijaa.

Stolypin, Pjotr. Toimi Venäjän pääministerinä vuosina 1906-1911. Alkujaan tsaari Nikolai asetti Stolypinin virkaansa tukahduttamaan ensimmäisen duuman lietsomaa vallankumouksellista liikehdintää, minkä Stolypin tekikin ankarasti ja armottomasti: useita satoja ihmisiä hirtettiin ja vielä enemmän karkotettiin Siperiaan: vielä Stalinin aikana vankivaunut tunnetiin slanginimellä stolypinka. Kurikampanjan lisäksi Stolypin pyrki kuitenkin myös kehittämään Venäjän taloutta sekä hallintoa eritoten uudistamalla maanviljelyä, mm. lisäämällä itsenäistä pienviljelyä, ja lujittamalla valtiokoneiston otetta reuna-alueista. Oikeisto pelkäsi kuitenkin hänen maatalousreformejaan ja vähemmstöt pitivät hänen toimiaan venäläistämisenä: hänet vuonna 1911 murhannut mies - tsaarin salaisen poliisin ilmiantajana toiminut vallankumouksellinen - saattoi olla niin vallankumouksellisten kuin oikeistopiirienkin asialla.

Strugatskij, Arkadij Natanovitsh (1925-1991) ja Boris Natanovitsh (1933-), tieteiskirjailijoita. Strugatskin veljekset ovat yhdessä kirjoittaneet joukon tieteisromaaneja, joita voidaan lukea allegorioina kirjailijan ja ajattelijan vaikeasta asemasta neuvostojärjestelmän puristuksissa. Ensimmäiset kirjat pyrkivät vielä kuvailemaan kaukaisen tulevaisuuden kommunistista onnelaa, mutta 1960-luvun alussa veljesten tuotantoon ilmaantui kriittisempi ote, josta heidät sittemmin on tunnettu. Tämän vaiheen meillä tunnetuin teos on Trudno byt' bogom/Hankalaa olla jumala, joka kertoo kommunistisessa utopiassa elävän Maan salaisista lähettiläistä keskiaikaisessa barbariassa elävällä planeetalla ja heidän yrityksistään ohjata planeetan kehitystä vaivihkaa parempaan suuntaan. Planeetan oloissa on muistumia sekä tsaarin Venäjästä että Neuvostoliitosta.

1970-luvulla veljekset julkaisivat tärkeimmän teoksensa, Piknik na obotshine ("Huviretki tienpientarelle"): tämä käsittelee kahden kulttuurin kohtaamista ihmisten joutuessa siivoamaan jälkiä, jotka korkeammalle kehittyneen supersivilisaation ufo-olennot ovat huomaamattaan jättäneet jälkeensä järjestäessään maapallolla "huviretken tienpientarelle". Kirja antoi Andrei Tarkovskille idean elokuvaan Stalker, jonka mukaan suomennoskin on nimetty, joskin Tarkovski käytti siitä ainoastaan perusasetelman, ei henkilöitä. (Sana stalker on veljesten itse keksimä englanninkielinen uudissana, jolla tarkoitetaan avaruusolentojen romun epävarmaksi tekemällä "vyöhykkeellä" vaarojen lomitse hiipivää - stalking - uskalikkoa.)

Melko läpinäkyvänä allegoriana Neuvostoliiton oloista voitaneen pitää (Suomessa televisioteatterillekin sovitettua) romaania Za miljard let do kontsa sveta/Miljardi vuotta ennen maailmanloppua. Tässä joukko leningradilaisia tiedemiehiä joutuu pelottavan ja yliluonnollisen ahdistelun kohteeksi, kun heidän tekemänsä keksinnöt ovat antamassa ihmiskunnan käsiin perusteellisemman tiedon maailmankaikkeudesta kuin maailmankaikkeus itse sallisi. "Maailmankaikkeus" - Strugatskien termein mirozdanije, "maailmanrakennus" - kiristää tiedemiehiä keinoilla, jotka muistuttavat epäilyttävästi neuvostojärjestelmän tapoja tukahduttaa omat toisinajattelijansa.

Puutteistaan huolimatta Strugatskin veljekset ovat omalla tavallaan mielenkiintoisia ja omaperäisiä kirjailijoita, joiden parhaat teokset ansaitsevat kaikella muotoa tulla luetuiksi. Tieteiskirjallisuutta genrenä he ainakin ovat kehittäneet, jos he sen ulkopuolella sitten eivät olekaan mitään huipputekijöitä.