Palaa tästä Venäjä-hakemiston pääsivulle.
tabel o rangah, Pietari Suuren käyttöön ottama virkamiesten arvotaulukko, joka rinnasti byrokraatit sotilaisiin seuraavalla tavalla:
Alin arvoaste: kollegiregistraattori (kollezhskij registrator), puhutellaan sanalla vashe blagorodie, "teidän jalosukuisuutenne".
Toiseksi alin arvoaste: provinssisihteeri (provintsial'nyj sekretar'), puhutellaan vashe blagorodie
Kolmanneksi alin: kuvernementinsihteeri (gubernskij sekretar'), puhutellaan vashe blagorodie
Neljänneksi alin: laivasihteeri (korabel'nyj sekretar'), puhutellaan vashe blagorodie
Kymmenes arvoaste: siviileille kollegisihteeri (kollezhskij sekretar'), sotilaille luutnantti (porutshik), puhutellaan vashe blagorodie
Yhdeksäs arvoaste: siviileille nimineuvos (tituljarnyj sovetnik), sotilaille alikapteeni (stabskapitan), puhutellaan vashe blagorodie.
Kahdeksas arvoaste: siviileille kollegiasessori (kollezhskij asessor), sotilaille kapteeni (kapitan) tai majuri (major), puhutellaan sanalla vashe vysokoblagorodie, "teidän korkea jalosukuisuutenne"
Seitsemäs arvoaste: siviileille hovineuvos (nadvornyj sovetnik), sotilaille everstiluutnantti (sananmukaisesti "alieversti", podpolkovnik), puhuttelu vashe vysokoblagorodie
Kuudes arvoaste: siviileille kollegineuvos (kollezhskij sovetnik), sotilaille eversti (polkovnik), sotilasarvoon liittyy aateluus, puhutellaan vashe vysokoblagorodie
Viides arvoaste: siviileille valtioneuvos (statskij sovetnik), ei vastaavaa sotilasarvoa, puhutellaan vashe vysokorodie, "teidän korkeasukuisuutenne"
Neljäs arvoaste: varsinainen valtioneuvos (dejstvitel'nyj statskij sovetnik), sotilaille kenraalimajuri (general-major), molempiin arvoihin liittyy aateluus, puhutellaan vashe prevoshoditel'stvo, "teidän ylhäisyytenne"
Kolmas arvoaste: siviileille salaneuvos (tajnyj sovetnik), sotilaille kenraaliluutnantti (general-lejtenant), molempiin arvoihin liittyy aateluus, puhutellaan vashe prevoshoditel'stvo
Toiseksi ylin arvoaste: siviileille varsinainen salaneuvos (dejstvitel'nyj tajnyj sovetnik), sotilaille kenraali (general), molempiin arvoihin liittyy aateluus, puhutellaan vashe vysokoprevoshoditel'stvo, "teidän korkea ylhäisyytenne"
Ylimmäinen arvoaste: siviileille kansleri (kantsler), sotilaille marsalkka (general-feldmarshal), aateluus, puhuttelu vashe vysokoprevoshoditel'stvo
"Rankitaulukko" oli epäilemättä tarkoitettu setvimään arvojärjestystä eri aikoina erilaisia (ja päällekkäisiä) valtuuksia ja etuoikeuksia saaneiden virkailijoiden välillä; se myös edisti vanhan maa-aatelin (pajarien) korvautumista uudella virka-aatelilla, mikä tietysti ajan pitkään oli omiaan luomaan byrokratiaa. Sotilaalliseen vivahtavasta hierarkiasta virkamiehet saivat jopa venäjänkielisen nimityksensä tshinovnik (tshin = arvoaste, sotilasarvo). Taulukkomentaliteettia on kuvannut itse Anton Tshehov novellissaan Ohukainen ja paksukainen: Vanhojen ystävysten sydämellinen tapaaminen muuttuu aivan toisenluontoiseksi, kun ohukainen, nimineuvos, kuulee paksukaisen ehtineen salaneuvokseksi asti. Hän alkaa kikatella nolostuneesti ja sopertaa "teidän korkeuttanne" osaamatta kohdella ystäväänsä enää luontevasti, ja lopulta mielistely tympii salaneuvos-paksukaista siinä määrin, että hän poistuu tyytymättömänä paikalta. Rankitaulukkoa tuntemattomalle novellin idea ei aivan heti avaudu.
Tunnettu nettipersoona Niilo Paasivirta on ilahduttanut meitä ehdotuksellaan taulukon soveltamiseksi suomalaisiin nykyoloihin. Todettakoon, että linkin humoristinen merkitys on oleellisesti suurempi kuin sen tieteellinen tärkeys.
Tolstoj, Leo (oikeastaan Lev Nikolajevitsh, 1828-1910), kirjailija. Tolstoi kuului aatelin ylimpään kerrokseen: hän syntyi suureen sisarusparveen ja vietti suurimman osan elämästään Jasnaja Poljanan kartanossa lähellä Tulan kaupunkia. Vanhemmat kuolivat muutaman vuoden välein ennen kuin hän ehti täyttää kymmentäkään vuotta, ja huoltajana ja kasvattajana toimi hänen tätinsä. Nuorena poikana 1840-luvulla Tolstoi maleksi muutaman vuoden Kazanin yliopistossa lukemassa itämaisia kieliä, muttei jaksanut viedä opintojaan loppuun, vaan siirtyi viettämään toimettoman aatelisnuorukaisen leveää elämää kaveriporukassa viinan ja huorien merkeissä. 1850-luvulla hän siirtyi Kaukasukselle sotilaaksi käymään Krimin sotaa Turkkia ja Englantia vastaan; tuolloin hän aloitti myös kirjallisen uransa omaelämäkerrallisella kertomuksella Detstvo/Lapsuus, lähivuosina hän laajensi sen trilogiaksi jatko-osilla Otrotshestvo/Poikaikä ja Junost'/Nuoruus. Hän kirjoitti myös sotilaselämästään, erityisesti kokemastaan Sevastopolin piirityksestä. Sotakirjailijana hänelle on ominaista ivallinen suhtautuminen kunniamerkkejä kalastelevien upseerien itsekkyyteen ja patrioottiseen rummunlyöntiin: ihailtavana sankaruutena hän pitää ainoastaan tavallisen kansan asiallista suhtautumista sodan työhön.
Sodan jälkeen Tolstoi osallistui jonkin verran kirjallisten piirien elämään, mutta tuli varsin huonosti toimeen niiden kanssa. Itse sukuylpeänä aatelismiehenä hän ei pohjimmiltaan sietänyt alempiin säätyihin kuuluvien ihmisten ylpeyttä: ylpeys on loukkaavinta ylpeälle. Niinpä hänen suhteensa useimpiin kirjallisen eliitin jäseniin muuttuivat nopeasti sovittamattomiksi arvovaltakiistoiksi, joita hän pakeni kotiinsa ja valtakuntaansa Jasnaja Poljanaan.
1860-luvulla Tolstoi meni naimisiin ja asettui aloilleen kirjoittaakseen Napoleonin sotien aikaista Venäjää kuvaavan mammuttimaisen romaaninsa Vojna i mir/Sota ja rauha, joka valmistui vuonna 1869. Siinä missä Tolstoin aiempia romaaneja oli vaivannut liika minäkeskeisyys, tässä hän onnistui lopulta luomaan aidon ja elävän gallerian erillisiä henkilöitä. Kirja lienee Venäjän kirjallisuuden kansainvälisesti(kin) merkittävin teos.
1870-luvulla Tolstoi jatkoi samaan tapaan kirjoittamalla traagisen suurromaaninsa uskottomasta vaimosta, Anna Karenina; mutta pian sen jälkeen hän joutui maailmankatsomukselliseen kriisiin, joka vuonna 1880 sai hänet siirtymään "tolstoilaisuuden" profeetaksi ja julistajaksi. Tolstoilaisuudesta tuli vaikutusvaltainen aatteellinen kansanliike, jolla oli kannatusta Suomessakin: Arvid Järnefelt, joka on kuvannut omaa aatteellista murrostaan teoksessaan Heräämiseni, lienee ollut tunnetuin tolstoilaisuuden edustaja meillä. Tolstoilaisuuteen kuului mm. kristillisten moraalioppien asettaminen kirkon, kristillisen mystiikan ja teologistem krumeluurien edelle, yksinkertainen ja hyveellinen elämä järkevää työtä tehden. Hänen teostensa kielessä tämä näkyy puhekielistymisenä, pyrkimyksenä kansanomaiseen selkeyteen ja rationaalisuuteen.
Tolstoin on usein mielletty menneen taiteilijana pilalle kääntymyksensä jälkeen. Onkin selvää että sellaiset aatteelliset teokset kuin Voskresenije/Ylösnousemus kiinnostanevat nykyään lähinnä aatehistorian tutkijaa. Toisaalta hänen voidaan sanoa myöhäiskautensa töillä aidosti ja oleellisesti uudistaneen venäjän kieltä tuomalla siihen uusia puhekielisiä aineksia. Sitä paitsi useat hänen tärkeimmistä pienimuotoisista kertomuksistaan, esimerkiksi Tshetshenian sodan myötä uutta ajankohtaisuutta saanut Hadzhi-Murat, ovat peräisin vuoden 1880 jälkeiseltä ajalta.
Sanalla sanoen: Tolstoi on ehkä tärkein kaikista realismin ajan venäläisistä klassikoista ja maailmankirjallisuuden kärkinimi, josta ei oikeastaan pitäisi olla tarpeellistakaan kirjoittaa hakusanaa rupisille nettisivuille!
Tvardovskij, Aleksandr Trifonovitsh (1910-1971), runoilija. Talonpoikaissyntyinen Tvardovski, jonka perhe joutui kärsimään maatalouden kollektivoinnista ja ns. kulakkien hävittämisestä, aloitti uransa sosialistisem realismin hengessä. Nuoruudenluomus, runoelma Strana Muravija ("Muravian maa") ylistää näennäisesti sosialismin ihanuutta, mutta myöhemmät kriitikot ovat olleet näkevinään siinä traagisia sävyjä ja kuvausta venäläisen talonpojan kohtalon vaihtoehdottomuudesta.
Sodassa Tvardovski toimi sotakirjeenvaihtajana ja kirjoitti mm. propagandarunoja Suomen talvisodasta, tietenkin neuvostopatrioottisessa ja "valkosuomalaisia" halventavassa hengessä. Saksan hyökkäys Neuvostoliittoon kuitenkinaikuisti hänet niin ihmisenä kuin runoilijana. Saksalaisia vastaan käydyn sodan aikana syntyivät runot Vasilij Tjorkinista, eräänlaisesta rintamamiehestä par excellence: Tjorkin tavoitti ironiallaan ja huumorillaan rivisotilaan mentaliteetin siinä missä meillä Väinö Linnan sankarit. Sodan jälkeisistä teoksista merkittävimpiä ovat Za dalju dal' - iz putovogo dnevnika ("Kaukaisuus kaukaisuuden takana - matkapäiväkirjasta") sekä Tjorkin na tom svete ("Tjorkin haudan takana"). Perestroikan ja glasnostin aikakaudella julki pääsi myös pöytälaatikkoteos Po pravu pamjati ("Muistin oikeudella").
Tvardovskin teoksien suurimpana ansiona pidetään elävää musikan venäjää, joka ei antanut neuvostotiedotusvälineiden paperikielen turmella itseään. Hänen runojensa muoto on perinteisen loppusoinnullinen, ja vaikka niistä epäilemättä on iloa venäjää osaaville, käännettäviksi ne eivät oikein sovellu.
Tvardovskin merkittävin kulttuuriteko oli kuitenkin pitkäaikainen päätoimittajuus kirjallisessa aikakauslehdessä Novyi Mir ("Uusi maailma"), jossa hän onnistui venyttämään sensuurin rajat äärimmilleen, ennen kaikkea Hrushtshovin aikana, koska tunsi pääsihteerin henkilökohtaisesti.
Aleksandr Solzhenitsynin muistelmateoksen Bodalsja teljonok s dubom/Puskipa vasikka tammeen kirjallisesti loisteliaimpia jaksoja on henkilökuva Tvardovskista, jonka päätoimittajakautena Novyi Mir julkaisi Solzhenitsynin kertomuksen Odin den' Ivana Denisovitsha/Ivan Denisovitshin päivä. Tvardovski oli kiltti maalaismies, joka uskoi sekä neuvostovallan pohjimmaiseen hyvänsuopuuteen että hyvään kirjallisuuteen ja sen oikeuteen tulla julki: hän ei uskaltanut edetä yksittäisten epäkohtien kriittisestä pohdinnasta koko järjestelmän kyseenalaistamiseen. Ajan oloon ristiriidat kahden rakastetun - kirjallisuuden ja kommunismin - välillä kävivät henkisesti niin rasittaviksi, että stressiä oli lievitettävä perinteisellä venäläisellä yleislääkkeellä. Oletettavasti nämä terävät juomat olivat osaltaan aiheuttamassa aivohalvausta, jonka seurauksiin - "minulla on sama sairaus kuin Leninillä" - Tvardovski lopulta menehtyi.