Palaa tästä Venäjä-hakemiston pääsivulle.
venäjän kieli (russkij jazyk) on itäslaavilainen kieli ja puhujamäärältään slaavilaisista kielistä suurin. Venäjää kirjoitetaan ns. kyrillisillä aakkosilla, jotka ovat saaneet suunnilleen nykyisen muotonsa (ns. grazhdanka, grazhdanskaja azbuka "siviiliaakkoset, kansalaisaakkoset") Pietari Suuren aikana, tosin viimeisen silauksen ne saivat vallankumouksen aikoihin, kun niistä poistettiin muutamia lähinnä vain kreikkalaisissa lainasanoissa käytettyjä kirjaimia. Alkujaan kyrilliset aakkoset perustuivat kreikkalaisiin, joita kuitenkin laajennettiin muutamilla Egyptissä puhutun koptin kielen aakkosista omaksutuilla merkeillä.
Venäjällä kirjoitettiin Pietari Suuren aikoihin asti kirjallisuutta ennen kaikkea hengellisistä aiheista ja ennen kaikkea kirkkoslaaviksi, joka on alun perin eteläslaavilainen kieli ja lähempää sukua serbokroatialle kuin venäjälle - joskin patriarkka Nikonin kirkkouudistuksen vastustajana teloitettu munkki Avvakum laati jo uskonnollisia kiistakirjoituksia kansankielellä. Venäjän kieltä oli kuitenkin käytetty kansliakielenä jo ennen Pietari Suurta.
Venäläiset väittävät mielellään kielensä olevan puhtaimmin slaavilainen kaikista slaavikielistä, mutta tämä osoittautuu jo huolimattomallakin venäjän opiskelulla hölynpölyksi. Itse asiassa venäjän kirjakieleen on omaksuttu luvattoman paljon vaikutteita hyvin monelta taholta ja sen sanavarasto on tavattoman kansainvälinen.
Ortodoksinen kirkko ja kulttuuriyhteydet Bysanttiin ovat huolehtineet siitä, että venäjä on - aakkosista alkaen - omaksunut paljon kreikkalaista ainesta: esim. stihija = "elementti" on kreikkalainen sana (stoikheion, vrt. suomen kemian termi stökiometria). Kirkkoslaavin kautta venäjään on kotiutunut paljon kreikkalaisia käännöslainoja, jopa sananmuodostusmallea.
Kirkkoslaavi on siinä määrin eri kieltä kuin venäjä, että siitäkin tulleita vaikutteita on pidettävä vierasperäisenä. Kirkkoslaaville tyypillisiä piirteitä ovat mm. ns. pleofonian puuttuminen sekä äänteenmuutos t -> shtsh (kun kansankieisessä venäjässä tyypillinen on t -> tsh). Pleofonia tarkoittaa sitä, että sanat, jotka ovat alun perin olleet muotoa K1aLK2 (K = konsonantti, L = likvidakonsonantti - eli l tai r), muuttuvat kansanvenäjässä muotoon K1oLoK2 - esim. gorod "kaupunki", golova "pää", korol' "kuningas" (tulee tiettävästi alun perin Kaarle Suuren etunimestä!), mutta kirkkoslaavissa muotoon K1LaK2. Venäjässä on paljon kirkkoslaavilaisia sanoja, joiden tyyliarvo on yleensä juhlallisempi kuin vastaavan kansanvenäläisen (esim. grad - gorod) tai sitten (kuten yleensä) merkitys abstraktimpi (esim. vlast' = valta, volost' = pitäjä, tai glava = kirjan luku, tai esim. valtionpäämies, golova = se pää, joka itse kullakin on harteilla). Sama sana voi myös taipua hieman eri tavalla merkityksestä riippuen, kun abstraktissa merkityksessä tapahtuu kirkkoslaavin ja konkreettisessa kansanvenäjän konsonanttimuutos: prosvetit' "valistaa; läpivalaista, röntgata" - prosveshtshenie "valistus", mutta prosvetshivanie "läpivalaisu röntgenillä". Kirkkoslaavilais-kreikkalaista vaikutusta on myös slaavilaisille kielille periaatteessa melko vieraiden yhdyssanojen yleistyminen virastovenäjässä, esim. terveydenhoito on venäjäksi zdravoohranenie, mutta puolaksi ochrona zdrowia. (Huomaa kirkkoslaavilainen sanavartalo zdrav- = terveys. Kansanvenäjäksi "terveys" on pleofonisesti zdorovje.)
Muista slaavilaisista kielistä kuin kirkkoslaavista venäjä on lainannut niukahkosti, mutta on syytä muistaa sana pritshina = "syy", joka tulee puolasta (przyczyna). Venäjän itäisistä ja pohjoisista naapurikielistä on omaksuttu lainoja lähinnä kansanmurteisiin, mutta tataari- ja mongolivallan aikana turkkilaiskielistä saatiin paljonkin sanastoa, esim. tshemodan "matkalaukku" (joka lienee alkujaan persiaa) ja den'gi "raha". Gruusiasta eli georgiasta (miksei puhuta niiden omalla sanalla kartvelin kielestä, niin tämäkin nimikiista saataisiin sovittua?) on lainattu sana tamada, joka tarkoittaa juominkien seremoniamestaria, maljapuheiden pitäjää. Usein naapurikielistä lainatut sanat viittaavat sydän-Venäjällä tuntemattomiin kulttuuri-ilmiöihin tai maiseman piirteisiin, joihin venäläiset tutustuivat vasta turkkilais- tai suomalaiskielten puhujien kotiseudulla. Ja tietenkin Afganistanin sodan veteraanit kehittivät oman slangin: sen sanoista tunnetuin on venäläissotilaiden afgaanipartisaaneista käyttämä haukkumanimi dushman. Sana on itse asiassa persiaa - Afganistanin kulttuurikieltä (Tadzhikistaninkin virallinen kieli on persian murre) - jossa se tarkoittaa "vihollista".
Pietari Suuren ajalta alkaen länsieurooppalaiset kielet, kuten hollanti, saksa ja ranska tulivat tärkeiksi lainavaikutteiden lähteiksi: hollanti merisanastossa (farvater), saksa tekniikassa ja insinööritaidossa (masshtab, shlagbaum, brandmauer), ranska yläluokan hovihienostuksessa (madam, protezhe). 1700-1800-luvulla käytännöllisesti katsoen koko Venäjän yläluokka osasi ranskaa, usein jopa paremmin kuin venäjää, ja kielessä ovat vieläkin nähtävissä tämän merkit: venäjässä on runsaammin kuin esim. puolassa sellaisia ranskalaisia lainasanoja, joihin ei edes voi kiinnittää venäjän taivutuspäätteitä. 1900-luku on luonnollisesti ollut voimakkaan englantilaisvaikutuksen aikaa (kompjuter, rejting, snajper, dispettsher, tshendzhenut' "vaihtaa", gerla "tyttöystävä"), eikä vain vuoden 1991 jälkeen: myös Brezhnevin aikana amerikkalaisilla lainasanoilla oli venäläisen mielestä kiehtova läntinen flavour. Myös kansainvälinen latinalaisperäinen sivistyssanasto on kotiutunut venäjään, joskin jotkut sen sanat ovat sittemmin kehittäneet omia venäläisiä merkityksiä - tyypillinen esimerkki on kommutator, joka nykyvenäläiselle tarkoittaa ennen kaikkea puhelinvaihdetta - puhumattakaan venäläisten innosta luoda omia sanoja kansainvälisistä aineksista: tankist "panssarijääkäri", traktorist "traktorikuski", kursant "kurssilainen", jopa liittää laina-ainesta venäläisiin sanavartaloihin: vojenizatsija, jarovizatsija, korenizatsija.
Neuvostovenäläisellä ajalla tietenkin marxilainen yhteiskuntatieteellinen slangi jätti jälkensä kansan puhumaan kieleen. Varsin monet yleismaailmalliset latinalaisperäiset sivistyssanat kotiutuivat kieleen juuri marxilaisen kielenkäytön kautta - kyse ei ollut vain marxilaisen tieteellisen diskurssin termeistä (proletarij, sotsializm, kommunizm, eksploatatsija) vaan myös 1800-luvun sosialistisen polemiikin puhetavoista (tämän takia epäilemättä venäjässä "aggressiolla", aggressija, viitataan vanhastaan ennen kaikkea "fasistien imperialistiseen aggressioon", ei kieroonkasvaneitten nuorukaisten harjoittamiin pahoinpitelyihin, niin tavallisia kuin ne Venäjällä ovatkin). Silmäänpistävää on myös pätkittyjen lyhennesanojen yleisyys neuvostoajan venäjässä - usein kyse oli siitä, että aivan samaa asiaa ryhdyttiin neuvostoajalla kutsumaan tsaarinaikaisesta nimestä poikkeavalla pitkällä moniosaisella termillä, joka sitten oli käytännön syistä pakko lyhentää (esim. palkka = zarabotnaja plata, "maksu [= plata] työstä [= za rabotu]" lyheni muotoon zarplata; tsaarinaikaisessa venäjässä luultavasti käytettiin sanaa zhalovanje, "palkkio"). Vrt. myös Sovnarkom (Sovet narodnyh komissarov, Kansankomissaarien neuvosto), Gulag (Glavnoje upravlenie lagerej, Leirihallitus), Smersh (armeijan vastavakoilu, sanoista Smert' shpionam = Kuolema vakoojille), glavvratsh (glavnyj vratsh, ylilääkäri), Gosizdat (gosudarstvennoje izdatel'stvo, valtion kustantamo), gosbezopasnost' (gosudarstvennaja bezopasnost', valtion turvallisuus - ts. "turvallisuuselimet", KGB) ja kirjainlyhenteiden yleistyminen sekä niistä muodostetut johdannaiset: Tsheka (oik.TshK = tshrezvytshajnaja komissija, erityiskomissio, nimi kokonaisuudessaan Vserossijskaja tshrezvytshajnaja komissija po bor'be s kontrarevoljutsiej i sabotazhem = Yleisvenäläinen erityiskomissio vastavallankumouksen ja sabotaasin vastustamiseksi), tästä tshekist = Tshekan tai sittemmin KGB:n agentti.
Kansanhuumori oli tietenkin tyly kaikille korkealentoisille ilmauksille, kun kaikki kuitenkin näkivät ympärillään millaisessa paskassa oikeasti elettiin. Kun neuvostokansalaiselta edellytettiin "vallankumouksellista valppautta" (revolutsionnaja bditel'nost'), votkapullonsa ääreen kokoontunut miespiiri hekotteli keskenään "vallankumouksellisesta piereskelevyydestä" (revolutsionnaja bzditel'nost'). Masentava todellisuus loi muunkinlaisia kyynisiä ilmauksia, kuten mokroje delo = "tappaminen, palkkamurhaaminen", sananmukaisesti "(verestä) märät puuhat".
Venäjän verbitaivutus on verrattain helppo muodostaa, sillä kaikilla verbeillä on vain yksi menneen ajan muoto. Kokonaan toinen asua on sitten, että useimpia verbejä on kaksin kappalein, kuten slaavilaisissa kielissä yleensä: perfektiivinen ja imperfektiivinen. Nämä ilmaisevat verbin eri aspekteja: perfektiivinen verbi ilmaisee kerrallista, selvään maaliin ja päätökseen johtavaa toimintaa, imperfektiivinen jatkuvaa, toistuvaa ja usein päämäärätöntä. Niinpä imperfektiivisten verbien preesensiä (nykyhetkeä) muodostamistapansa puolesta muistuttava perfektiivisten verbien muoto viittaakin tulevaisuuteen, esim: jedu v Moskvu "menen (juuri nyt olen matkalla) Moskovaan" (imperfektiivinen), mutta pojedu v Moskvu "matkustan (tulevaisuudessa) Moskovaan (asti, selvä kohde)" (perfektiivinen). Slaavilaisiin kieliin tottumattoman on usein vaikea oppia ymmärtämään eroa. Perfektiivinen verbi muodostetaan imperfektiivisestä lisäämällä etuliite; mutta jos verbillä on jo etuliite, se on perfektiivinen, jolloin imperfektiivinen verbi puolestaan muodostetaan siitä vaihtamalla taivutusluokkaa ja verbin loppuosaa: jehat' (IPF) - pojehat'(PERF) matkustaa, ponjat' (PERF) - ponimat' (IPF) ymmärtää.
Venäjässä on sijamuotoja, muttei yhtä paljon kuin suomessa: nominatiivi, akkusatiivi, genetiivi, datiivi, instrumentaali (eli instruktiivi, kertoo MILLÄ jotain tehdään) ja prepositionaali eli lokatiivi, joka liittyy aina prepositioihin ja ilmaisee tällöin monissa tapauksissa paikkaa tai sijaintia, "lokaatiota". (Venäjässä on kyllä kourallinen sanoja, joilla on erikseen lokatiivi ja prepositionaali.) Toisin kuin puolassa, tshekissä ja monissa muissa slaavilaisissa kielissä, venäjässä ei ole vokatiivia eli puhuttelusijamuotoa (lukuunottamatta sanoja Bog "Jumala", vok. Bozhe! "oi Jumalani!" ja Gospod' "Herra [Jumala]", vok. Gospodi! "kuule, oi Herra [Jumala]!").
Witte, Sergei. Venäjän pitkäaikainen valtiovarain(vuodesta 1892 alkaen)- ja uransa lopulla myös pääministeri, joka pyrki kehittämään eritoten taloutta ja teollisuutta. Hänen johdollaan Siperian rataa jatkettiin Vladivostokiin asti, mikä johti konfliktiin Japanin kanssa ja lopulta tappiolliseen sotan vuosina 1904-5. Sodan ja sitä seuranneiden levottomuuksien vuoksi Witte sai erota ja tehdä tilaa Stolypinille.
Vysotskij, Vladimir Semjonovitsh (1938-1980), näyttelijä, runoilija, lauluntekijä ja laulaja. Meilläkin tunnettu Vysotski näytteli Jurij Ljubimovin kuuluisassa Tagankan teatterissa, jossa hän saavutti erityisen suurta kuuluisuutta 1970-luvulla Hamletina. Lauluntekijänä Vysotskin voi sanoa kuuluneen varsinaiseen laululiikkeeseen, jonka aloitti Bulat Okudzhava ja johon myös Aleksandr Galitsh lukeutui. Näyttelijänä Vysotski säilytti virallisestikin arvostetun ja palkitun asemansa, mutta runoilijana ja lauluntekijänä hän jäi epävirallisten samizdat-julkaisujen ja kädestä käteen kiertävien kasettien varaan. Tätä nöyryytystä ei lievittänyt edes se, että kolmas avioliitto Marina Vladyn, venäläisperäisen ranskattaren, kanssa toi hänelle mahdollisuuden nähdä maailmaa ja saavuttaa kuuluisuutta kotimaan ulkopuolellakin. Vysotski ei kuitenkaan halunnut ottaa sitä peruuttamatonta askelta, joka olisi antanut hänelle mahdollisuuden kirjoittaa mitä haluaa mutta tehnyt hänestä joko maanpakolaisen tai sisäisen emigrantin: hän yritti parhaansa mukaan tasapainoilla tunnustetun, virallisen taiteen ja toisinajattelijoiden alakulttuurin rajalla. Lopulta tämä ilmeisestikin vei hänen mielenterveytensä ja henkensä.
Vysotskin tuotannon merkittävin, joskin suuren volyyminsa vuoksi myös tasoltaan kovasti vaihteleva osa ovat tietysti hänen laulunsa, joita riittää niin sentimentaalista nyyhkystä kipeään ironiaan ja irvokkaaseen satiiriin. Huonoja eivät ole hänen proosayritelmänsäkään.
Vysotskin lauluja ovat meillä esittäneet suomeksi Malin veljekset ja ruotsiksi Åbo Svenska Teater. Venäläiset tosin ovat olleet tyytymättömiä meikäläisiin tulkintoihin, joissa esiintyy Vysotskin elämänsyömälle votkabassolle vierasta melodisuutta.