Nämä ovat PANUNETin viralliset ja järkähtämättömät kannat maailman asioihin.
alkoholipolitiikka
Alkoholipolitiikan ainoa kansanterveydellisesti mielekäs tavoite on absoluuttisen kulutuksen vähentäminen. Toisin sanoen viinan saatavuutta on vaikeutettava ja hankaloitettava ikärajoin ja ankaralla verotuksella. Samalla tulisi julkisia huvitilaisuuksia mahdollisuuksien mukaan tehdä viinattomiksi ja alkoholittomien ravitsemusliikkeiden perustamista esim. verotuksellisin keinoin edistää. On pyrittävä siihen, että täysraittiit ihmiset eivät tuntisi itseään marginaalisiksi yhteiskunnassa.
aseistakieltäytyminen
On heti kättelyssä todettava, että aseistakieltäytymisen suosiota Suomessa ei todellakaan selitä mikään pasifistinen idealismi. Mutta tästä enemmän omalla sivullaan. Tässä yhteydessä riittäköön sen mainitseminen, etten halua kuulla enää ainoatakaan seuraavista argumenteista:
sivarit ovat kaikki narkomaaneja - minä en, ja jos minua sanotaan narkomaaniksi, kunnianloukkausta selvitellään seuraavaksi käräjäoikeudessa
sivarit eivät ole oikeita miehiä - kuka määrää, mikä on oikea mies?
feminismi
Nuorena poikana Panunetin ylläpitäjä suhtautui myönteisesti ja ymmärtäväisesti naisasiaan. Maailma on sen jälkeen paljon opettanut.
Feminismi ja pornografia: 1970-1980-luvun feminismi näki pornografian naisten riistämisenä ja heidän seksuaalisuutensa nöyryyttämisenä ja ennen kaikkea naisten seksuaalisuudelle vieraana. Tosiasia on, että varsin monet nuoret naiset nauttivat pornografiasta ja ovat taipuvaisia omaksumaan siitä käyttäytymismalleja omaan seksuaalielämäänsä (biseksuaalisuus ja ryhmäseksiharrastukset yleistyvät nimenomaan nuorten naisten keskuudessa). Tätä kehitystä selittämään ei ehkä enää riitä väite, että nämä nuoret naiset ovat jotenkin vieraantuneet omasta naiseudestaan, sisäistäneet miesten heille tarjoaman seksiobjektin osan ym. Se ikävä johtopäätös on tehtävä, että pornon naiskuva on suuremmassa määrin totuus naisen seksuaalisuudesta kuin 70-80-luvun feminismi suostui myöntämään.
Tämä ei tietenkään muuta sitä, että pornon tuotanto on eettisesti epäilyttävää touhua, koska ihmisten parittaminen kameran edessä on aina heidän hyväksikäyttämistään. Mutta kuten John Holmesin elämän tragedia osoittaa, kaikki pornon miesnäyttelijätkään eivät ole hyväksikäyttäjiä ja sortavia sovinistisonneja, vaan saattavat olla yhtä lailla pallonsa hukanneita, elämänhallintansa menettäneitä ressukoita kuin pornofilmeihin jallitetut nuoret tytötkin. Toisaalta kaikki pornoteollisuudessa toimivat naiset eivät ole avuttomia uhreja.
Feministien pornonvastaiset kampanjat tuntuvat olleen huonosti valmisteltuja, sillä kun Ilona "Cicciolina" Staller - aivoton, sieluton muoviblondi, joka on niin täydellinen esimerkki seksiteollisuuden hyväkseen käyttämästä tuotteesta kuin voi olla - tuli "valtiovierailulle" Suomeen, meikäläiset feministit antoivat pornoteollisuuden kusettaa itseään oikein raskaimman jälkeen yhtyessään kaiken maailman esasaaristen intoiluun Cicciolinasta jonkinmoisen "naisen vapaan, omaehtoisen seksuaalisuuden" edustajana, ikään kuin kyseessä olisi omatahtoinen ja omalakinen taiteilija, ei rahakkaiden managerien marionetti. Miksi? Koska naisliike ei tajunnut, että pornoteollisuuteen kuuluu tähtikultti ja unelmatehtailu aivan samalla tavalla kuin muuhunkin elokuvateollisuuteen. Naisliike lähti siitä, että kaikki porno on nimettömien tyttöraukkojen hyväksikäyttöä. Hyväksikäyttöä kyllä, mutta ei nimettömien: jollei tälläkin alalla olisi oma tähtikulttinsa, kuka sinne hakeutuisi?
Feminismi ja yhteiskunnallinen oikeudenmukaisuus: On täysin oikein ja legitiimiä edunvalvontaa, että akateemisesti koulutetut ja keskiluokkaiset naiset ajavat asiaansa yhteiskunnassa. Mutta tulee muistaa, että akateemisesti koulutettujen ja keskiluokkaisten naisten aseman paraneminen ei välttämättä merkitse kaikkien naisten aseman paranemista eikä liioin oikeudenmukaisuuden lisääntymistä koko yhteiskunnassa. Pitäisikö oikeudenmukaisuuden nimissä muka olla Piia-Noora Kaupin puolella syrjäkylien aikamiespoikia vastaan? Itse asiassa monet naiset ovat, koska Piia-Noora kuitenkin naisena on heidän mielestään heidän kanssaan samalla puolella.
Siinä missä kaikki naiset kouluttautuvat ja hankkivat itselleen turvatun aseman yhteiskunnassa, miesten kulttuuri on alusta loppuun pudotuspeliä, jossa yhdet pääsevät jatkoon ja toiset julistetaan luusereiksi, ts. ikuisesti ihmisarvottomiksi, kilpailun hävinneiksi olennoiksi, joilla ei ole valitusoikeutta eikä revanssipeliä, ja naiset osallistuvat tämän pudotuspelin ylläpitämiseen. Miesten pudotuspelissä on pitkälti kyse naisten silmissä pätemisestä ja kelpaamisesta. On hölynpölyä väittää, että pudotuspelikulttuuri olisi miesten omiin tarpeisiinsa ylläpitämää, kokonaan mieslähtöistä kulttuuria, sillä miehet itse, myös ne jotka pudotuspelissä pärjäävät, tiedostavat erinomaisesti pelin julmuuden ja epäreiluuden.
Johtopäätös: feministit, naisverkostot ym. voivat olla vasemmiston taktisia liittolaisia, mutta on väärä luulo, että akateemisten naisten tiedostamiskerhot edustaisivat koko naissukupuolta tai että niitä voitaisiin kyseenalaistamatta pitää vasemmiston pysyvänä strategisena liittolaisena.
hasiksen vapauttaminen
Näillä näkymin en voi kannattaa sitä. Ennen kuin ryhdytään puhumaan uusien päihteiden vapauttamisesta, olisi syytä huolehtia siitä, että vanhojen haittavaikutukset voidaan minimoida. Alkoholin kohdalla on kuitenkin pikemminkin luovuttu valvonnasta ja kansanterveydellisistä tavoitteista: todella huvittavaa on seurata iltapäivälehtien kannanottoja niiden leimatessa kiihkeällä moraalisella paheksunnalla "holhoukseksi" kaikki yritykset rajoittaa alkoholin saatavuutta - samaan hengenvetoon kun huumeidenkäyttäjiä paheksutaan yhtä vaahtosuisesti. Kunnon kansalainen vaatii siis halpaa viinaa, mutta ilmiantaa isoäitinsä huumepoliisille jos tämä on joskus nuoruudessaan kerran pössytellyt?
Kannabiksen haitoista on täysin mahdotonta nykyisellään saada luotettavaa tietoa, koska asia on politisoitunut. Huumeidenvastustusyhdistykset levittelevät tolkuttoman liioiteltua kauhupropagandaa, joka käytännössä lähinnä lietsoo kokeilemaan muitakin huumeita, koska kannabiksen kokeilija huomaa käytännössä, ettei siihen kuole. Toisaalta kaikenlaiset kannabisyhdistysaktiivit kiistävät fanaattinen kiilto silmissään kannabiksella mitään haittoja olevankaan, vaikka ainakin kytevän kasviperäisen aineksen sauhujen hengittämistä on pidettävänä syöpää aiheuttavana - eihän tupakankaan vaarallisuus johdu nikotiinista sinänsä, vaan ennen kaikkea tavasta, jolla sitä nautitaan (jos nikotiini olisi se pääongelma, miksi tupakkariippuvaisille sitten myytäisiin nikotiinipurukumia? Nikotiini aiheuttaa riippuvuuden, mutta terveyshaitat syntyvät tupakkatervasta).
Käytännössä kannabiksen nauttiminen ainakin tuntuu monissa tapauksissa tekevän ihmisestä kiihkomielisen ja ikävystyttävän yhden asian fanaatikon, joka ei enää muusta osaa puhuakaan kuin kannabiksen vapauttamisen tärkeydestä, ikään kuin maailman kaikki ongelmat ratkeaisivat sillä. Kannabisaktivistit esiintyvät mielellään "rauhan, rakkauden ja rentouden" asiamiehinä, vaikka suvaitsemattomampaa, kireämpää ja töykeämpää porukkaa saa hakea. Pystyn kuvittelemaan, että nykysuomalaisen viinantyrkyttämisen rinnalle ilmaantuisi varsin nopeasti yhtä raivostuttava tapa tyrkyttää hasista ja paheksua siitä kieltäytyviä raittiusihmisiä "tiukkapipoina", jos kannabis laillistettaisiin.
Sen sijaan että puhutaan kannabiksen laillistamisesta, olisi syytä miettiä, mikä kannabis laillistetaan. Hasis? Marihuana? Bhang-juomat? Lääkekäyttö? Kivunlievitys? Vapaa-ajan käyttö? Poltettava kannabis? Kannabiskakut? Ennen kuin keskusteluun tulee enemmän sävyjä kuin "eipäs - juupas", Panunet ottaa sitä ylläpitävälle raittiusmiehelle luontevan kielteisen kannan kannabiksen laillistamiseen.
"Pakkoruotsi" on jo sanana niin valheellinen, ettei sitä pidä hyväksyä. Puhutaan mieluummin suomalaisten koululaisten oikeudesta lukea ruotsia.
suomen kieli Ruotsissa
Skoonelaisille lukiolaiskakaroille olisi aivan parahiksi ja terveellistä, että ne pakotettaisiin lukemaan koulussa suomea. Ylipäätään ruotsalaisten kielitaito kohenisi ja Ruotsin yhteiskunta saataisiin monin tavoin terveemmälle pohjalle, jos ruotsalaisten olisi luettava koulussa pakkosuomea - kieltä, joka on erinomainen yleisen kielitieteen johdantokurssi indoeurooppalaisten kielten puhujille, toisin kuin englanti. Suomen tuominen ruotsalaisiin peruskouluihin on ehdottomasti kannatettava idea, ja jos se jonkun mielestä kuulostaa utopistiselta, tämä on vain merkki siitä, että hän ei usko suomen kieleen eikä suomalaisen kulttuurin arvoon. (Mitä kertoo Suomalaisuuden liitosta se, että se on ehdottomasti kieltänyt haluamasta pakkosuomea Ruotsin kouluihin?) Sitä paitsi juuri utopististen tavoitteiden taakse on mahdollista innostaa oikeasti ihanteellisia ihmisiä sankoin joukoin: aivan varmasti suuri osa suomenruotsalaisista kannattaisi pakkosuomea riikinruotsalaisille! Mutta juuri tämä ajatus varmaan inhottaa Suomalaisuuden liittoa kaikkein eniten: heikäläisille on tärkeämpää olla riidoissa hurrien kanssa kuin tehdä mitään myönteistä ja rakentavaa suomen kielen puolesta.
Onko tämä ristiriidassa sen kanssa, että vihaan Suomalaisuuden liittoa ja pidän suomenkielisiä nuoria suorastaan rodullisesti vieraina verrattuna ruotsinkielisiin? Eihän toki. Mielipiteeni kieliasioissa on: enemmistö on aina väärässä. Enemmistökielten puhujia - ruotsinpuhujia Ruotsissa, englanninpuhujia Irlannissa, Yhdysvalloissa ja Britanniassa, suomenpuhujia Suomessa, saksanpuhujia Saksassa - tulisi jo puhtaasti kurinpidollisista syistä opettaa puhumaan oman maansa vähemmistökieliä (suomea, iiriä, espanjaa, kymriä, ruotsia, sorbia).
Panunetin virallinen kanta on siis: pakkosuomi riikinruotsalaisiin kouluihin!