Piku on tallin pieni ilopilleri. Iloa ja vilkkautta riittääkin vaikka muille jakaa, ja aina se jaksaa ilahduttaa kaikkia pirteällä olemuksellaan ja suloisella ulkonäöllään. Tälle ponille ei voi sananmukaisesti olla koskaan vihainen. Pörröisen ulkokuoren alla piilee kuitenkin herttainen kujeilija. Pikua on helppo hoitaa, mutta se on kuitenkin melko malttamaton. Elämä on sille suurta seikkailua eikä aikaa aina sen mielestä tarvitsisi käyttää seisomalla käytävällä harjattavana tai vesiboxissa jalkoja kylmäämässä. Erilaiset varotoimenpiteet pirteän ponin varalta ovat aina paikallaan, sillä jos kerran joudutaan tekemään jotain, mikä ei ole Pikun mielestä yhtä kiinnostavaa kuin kavereiden kanssa leikkiminen, niin saa varautua siihen että Piku päättää tehdä siitä paljon hauskempaa ja piristää hoitajan päivää, -tai ainakin omaansa. Harjapakista saattaa yhtäkkiä löytyä mitä mielenkiintoisimpia asioita, ainakin kaikkien harjojen alta. Pikun kohdalla kannattaa käyttää kannellista harjapakkia, sillä ensin haistellaan sitä, sitten maistellaan harjoja, ja kun se ei niin hyvältä taida maistuakaan, heitetään tai tiputetaan se pois. Ihmisen kiusaksi ei Piku kuitenkaan pikku jekkujaan tee, tylsä elämä ei vain ole sen mieleen, ja liian pitkään paikallaan seisominen tylsistää sen ”kuoliaaksi”. Pikusta voisi sanoa ”ikuinen lapsi”, sillä se rakastaa leikkiä ja toimintaa, ja usein maistelee (niin hassulta kuin se kuulostaakin) uusia asioita hahmottaakseen esineitä. Esimerkkinä mainittakoon jalkoja kylmätessä jalkoihin laitettavat letkut, niitä se yrittää aina syödä, ja harjat sitä harjatessa, ihmisistä puhumattakaan. Mutta se ei merkitse että Piku näykkisi tai purisi, lähinnä se tyytyy nuoleskelemaan käsiä tai kasvoja.

Pikua on helppo taluttaa, ainakin jos sen osaa. Siltä on turha odottaa vieressä köpöttelyä ja paikalla seisomista kun pysähtyy juttelemaan kavereiden kanssa. Tiukka ote riimunnarusta ja Piku tottelee, liian luottavaiseksi ei kuitenkaan kannata heittäytyä sillä Piku huomaa tilaisuutensa tulleen ja lähtee mielellään omille tutkimusretkilleen, ja kun se on kerran päättänyt lähteä, se myös lähtee eikä sitä silloin pidättele mikään. Kannattaa pitää hyvin kiinni myös sen takia, koska jos Piku on kerran karkuun päässyt, se ei helpolla itseään anna kiinni vaan juoksuttaa kiinniottajaansa niin pitkään kuin takaa-ajaja luovuttaa. Silloin ei enää Pikua huvita yksin seikkailla sillä se on hyvin seurallinen veitikka. Toinen hyvä keino saada poni kiinni on, että kiinniottaja pyöriskelee välinpitämättömänä ponin lähistöllä ja viheltelee, jolloin Pikun uteliaisuus voittaa ja se tulee katsomaan mitä ihminen puuhaa. Tarhassa Piku ei tyydy vain seisomaan nurkassa apaattisena vaan järjestää touhua koko tarhaporukalle! Se ei viihdy yksin vaan vaatii huomiota ja jos eivät heppakaverit sitä anna, se järjestää sitä. Kun vähän kavereita härnää niin piakkoin on jo monta kavioparia takana juoksemassa ja ajamassa takaa. Ja sekös on Pikusta hauskaa. Yksin ei koskaan kannata laittaa Pikua tarhaan, sillä se tulee vaikka aitojen ali etsimään seuraa, -tai sitten sen löytää lähimmältä pensaalta nälkäänsä tyydyttämästä.

Ratsastus on Pikun mielestä lystikästä puuhaa, ja monesti se jää vain Pikun mielipiteeksi. Melko jääräpäisesti Piku yrittää saada tahtonsa läpi ja tehdä niin kuin se itse haluaa, ja monesti ratsastaja saa hikipäissään tykyttää pienen ponin päähän että kuka kertoo mitä tehdään, vaikka Pikun mielestä sen päättää hän itse, ellei ratsastaja satu olemaan niitä harvoja valittuja joilla on erityisen pitkä pinna. Mutta kun ratsastaja on saanut Pikun nöyrtymään ja toteamaan sen, ettei se aina voi tehdä niin kuin itse haluaa, löytyy Pikusta sellaisia asioita mitä kaikki eivät olisi uskoneetkaan pikkuisen ponin osaavan. Hyvän ratsastajan kanssa Pikukin puhkeaa kukkaan ja nauttii työn tekemisestä, vaikkei se saakaan laukata pitkin laidunta. Innostuessaan Pikulla on yllättävän pitkä ja kevyt askel, ja pehmeä laukka kuuluu ”vakiovarusteisiin”. Piku peräänannossa ja ravaten lennokkaasti on uljas näky. Esteillä Piku meneekin sitten jo hiukan vauhdikkaammin ja kannattaa varoa etenkin muiden kanssa hypätessä ettei tielle tule yllättäen muita ratsukoita sillä hiljentämiseen tarvitsee hiukan enemmän aikaa ja tilaa, sillä monesti saa huomata että ponilta tuntuu puuttuvan jarru. Maastossa mennään myös lujaa ja täysillä, pitkin ohjin ei kannata paljoa ratsastella sillä toisin kuin monet muut ponit ja hevoset Piku pitää maastolenkkiä paikkana missä saa päästää höyryt ulos. Piku rakastaa maastossa laukkaamista eikä siitäkään ole ongelmia vaikka laukattaisiinkin vain isojen hevosten kanssa, sillä hengästymättä Piku jaksaa roikkua isojen mukana jäämättä jälkeen. Uusilla maastoreiteillä Pikukin sentään hieman rauhoittuu ja uteliaana tutkailee ympäristöä korvat hörössä.