VIR MVA Ch Kees Nelis ox


VIR MVA Ch Kees Nelis ox, KTK-II 74p.
  Nimi   VIR MVA Ch Kees Nelis ox   Kutsumanimi   Nessu
  Rotu   Arabialainen täysverinen / ox   Sukupuoli   Ori
  Syntymäaika   13.4.1995 [oma ikääntyminen]   Ikä   7 vuotta
  Väri ja merkit   Kimo   Säkäkorkeus   153cm
  Koulutustaso   Ko VaB, Re 120cm, Me 120cm   Painotus   Laukkaurheilu / Sileä
  Kasvattaja   Ratsutalli Canter   Omistaja   Del




Historia
Nessu on ollut omistuksessani jo vuodesta 1999, mutta vuonna 2000 se lähti valmennuksiin tanskaan ja palasi vasta nyt takaisin suomeen. Nessu eli jo aikana, jolloin perustin ensimmäisen virtuaalitallini Happysmiletallin, joka vaihtoi kuitenkin nimensä Ratsutalli Canteriksi. Kun lopetin hetkeksi virtuaalipuuhani, niin kaikki hevoseni lähtivät pois luotani, mutta Nessusta en koskaan raaskinut luopua, vaan lähetin sen Anna Tatoavalle Tanskaan koulutukseen. Nessusta on vuosien varrella kasvanut oikein hieno ori ja nyt tähtäämmekin oriin kanssa laukkaradoille. Kun ori täyttää 8 vuotta, niin siirrymme este / kenttäradoille kokeilemaan, miten ex-laukkaoriin suoriutui isoistakin esteistä.
Nessu on peräisin hienosti arabialaisesta suvusta. Nessun isä oli aikanaan laukkaratsu, jolta Nessu onkin perinyt vilkkautensa ja energisyytensä. Nessun emä taas oli loistokas esteratsu (siitostamma) yläluokkaisesta perheestä. Nessun koko suku on kilpasukua, jotka ovat kilpailleet elämänsä aikana vauhdikkaasti hyvin tuloksin. Katsotaan tuleeko Nessustakin samanlaista oria, sukunsa jatkoksi.

Hoitaessa
Nessu ei ole sukupuolensa takia hermostunut tai villi, vaan se on erittäin rauhallinen ja hyvätahtoinen ori. Nessu on erittäin utelias persoona ja mielellään se tutkii uudet ihmiset ja tavarat. Ihmiset haistellaan perinpohjin ja tutkitaan yltäpäältä. Hoitajan astuessa karsinaan Nessu on jo valmiina odottamassa rapsutuksia ja herkkuja. Se onkin oikea herkkusuu, mille kelpaa melkein mikä tahansa suupala. Tabletitkin ori haukkaa kädestä, kun eihän se katso ollenkaan mitä suuhunsa ottaa :D Harjattaessa ori on rauhallinen ja se nauttii saamastaan huomiosta korvat lerpalla, alahuuli rentona ja silmät kiinni suljettuina. Joskus virkeällä päällä ollessaan, se saattaa tanssia tai pyöriä karsinassaan, mutta yleensäkin siihen auttaa oriin kiinni laittaminen. Kaviot Nessu nostaa hyvin ylös ja se tunnistaa "nosta" sanan, jolloin se nostaa automaattisesti yksi kerrallaan kavionsa yläs. Nessu saattaa myös välillä härnätä hoitajaansa nostamalla väärän puoleisen jalan ylös :) Satulan nähdessään Nessu alkaa tohottamaan ihan kauheasti, eikä meinaa pysyä paikoillaan ollenkaan. Nessu ei onneksi pullistele, sillä se pahentaisi asiaa yhä entisestään. Kuolaimet ori ottaa hyvin suuhunsa, mutta saattaa nostaa päätään niin ylös, ettei remmejä pysty kunnolla laittamaan kiinni. Nessu kyllä laskee päänsä, kun sen otsaharjasta vähän vetää. Taluttaessa se kävelee kiltisti vierellä ja varoo astumasta varpaille. Joskus innostuessaan se saattaa varomattomasti talsia varpailta tai kantapäiltä, mutta se on yleensäkin hyvin harvinaista, sillä oriilla ei ole tapana innostua suotta. Nessua ei yleensäkään kiinnosta paljon tammat, mutta jos tammalla on kiima, niin silloin sitä kiinnostaa vielä enemmän. Nessu on kova poju esittämään itseään ja se saakin aika paljon huutoja tammalta, onhan Nessu itsekkin kova huutamaan tammojen perään :D Pesulla Nessu on alistunut, eikä se kauheasti pidä veden lorinasta, mutta se pitää erittäin paljon hellästä suihkuttamisesta ja sienellä pyyhkimisestä varsinkin kuumana kesäpäivänä. Nessu on kuitenkin loimitettava kunnolla, sillä oriilla on taipumus vilustua helposti. Karsinassaan Nessu käyttäytyy siivosti ja asiallisesti. Se pitää seurasta ja on erittäin kiitollinen, jos hoitaja sitä rapsuttelee tai antaa jopa makupalan, liikaa ei toki hevosta saa syöttää, mutta välillähän sitä voi hemmotella :) Ruoka-aikana Nessu on yhtä kaheli kuin muutkin tallin hevoset. Se polkee lattiaa kavioillaan ja hyppelee kahdella jalalla seinää vasten. Se onkin hurja näky ja joskus sitä arveluttaa mennä sen karsinaan, mutta se rauhoittuu heti kun kaurat on kipossa ja heinät karsinassa. Yleisesti ottaen Nessu on erittäin hieno ori, jolla ei näitä pahoja päiviä yleensäkään ole. :)
Ratsastaessa
Nessu on erittäin hyvä ratsu, vaikka nuorihan se vielä onkin. Se vastaa täydellisesti ratsastajan apuja ja pystyy melkein lukemaan ratsastajansa ajatukset. Sillä on erittäin hyvä yhteistyökyky ja se rakastaa miellyttää ratsastajaansa kaikin keinoin. Koulussa se kulkeutuu helposti peräänantoon ja on oikein hieno näky. Sen askeleet ovat rennot, joustavat, lentävät ja joskus jopa korkeatkin. Kouluratsastus saattaa joskus kyllästyttää Nessua, koska se on enemmänkin toiminnan mies. Se kuitenkin yrittää aina parhaansa, koska se haluaa näyttää olevansa paras, kaikista. Esteillä Nessu on herkkä ratsu. Se kääntyy salamannopeasti, melkein jopa 180 astetta [takajalkojen kautta ympäri] ja tämän olen todennut ihan itse. Orilla on hyvä rytmi taju ja se pystyy itse rytmittämään askeleensa niin, että hypystä tulee erinomainen. Nessu hyppää korkealta ja niin pehmeästi, että ratsastaja tuskin huomaa sen edes hyppäävän. Esteen jälkeen se saattaa lähteä kiihdyttelemään, jos ratsastaja ei ole tarkkanan sen kanssa. Nessu on niin kärsivällinen ja tottelevainen, että se tekisi melkein mitä vain, mitä ratsastaja pyytää. Maastoillessa se on erittäin peloton ja varma ratsu. Suoraan sanoen unelma. Laukkauransa takia se kuumenee helposti laukkasuoralla, eikä sitä yleensä pidättele mikään, paitsi päättäväinen ratsastaja. Tosin se olisi vähän väärin hidastella laukkasuoralla, jossa hevoset ovat tottuneet laukkaamaan aina täysiä. Nessu on kuitenkin niin hyväsydäminen hevonen, että se vaikka kävelee koko matkan, jos ratsastaja ei halua laukata. Nessulla on hyvät laukka-askeleet ja joskus tuntuu, ettei sen selästä meinaa tippua ollenkaan. Jos kuitenkin ratsastaja tippuu, pysähtyy Nessu heti ja odottaa niin kauan, kun ratsastaja on taas selässä. Jos ratsastaja ei palaa takaisin selkään, saattaa Nessulle tulla pahamieli, koska silloin se luulee, että teki jotain väärin, eikä ratsastaja enää halua ratsastaa sillä. Kotiin päin tultaessa Nessu tulee yleensä vauhdikkaasti, koska se tietää pääsevänsä levolle omaan karsinaansa. Vaikka Nessu tuntuukin unelma ratsulta, sitä se ei aina ole, sillä osaa se olla inhottava ja jääräpäinenkin ;)
Tarhassa
Tarhaillessa Nessulle kelpaa melkein mikä tahansa hevonen, mutta riski syistä sitä tarhataan vain nuorien orien ja ruunien kanssa. Nessu on erittäin seurallinen kaveri kaikille hevosille, sillä se rakastaa hyvää seuraa ja leikkejä muiden hevosten kanssa. Nessu ei todellakaan ole mitään alistuvaa tyyppiä. Jos sitä aletaan uhoamaan, niin Nessu kyllä näyttää sille närhen munat. Pomohevonen Nessu ei ole, eikä se uskalla ihan kaikille uhitellakkaan. Nessua näkee harvoin vain seisoskelemasta tarhassa, sillä ori tekee aina kaikkea muuta, yleensäkin jotain riiviömäistä. Se kieriskelee tarhan mutaisimmassa kohdassa, juoksee aidan vierellä esitelläkseen itseään, juoksee kilpaa muiden hevosten kanssa tai jopa suunnittelee seuraavaa karkaamis yritystään. Ulosvietäessä Nessu hölmöilee ja riuhtoo itseään melkein joka suuntaan. Sen saakin viedä ulos vain kokenut hevosenhoitaja, sillä Nessu on erittäin voimakas ori ja pääsee kyllä irti, jos vain tahtoo. Ulosvietäessä sille kannattaakin laittaa ketju tai naru suuhun, koska silloin se on enemmänkin lirissä ^^ Sisälle se tulee kuitenkin nätisti ja tulee jo pelkälle portille vihellyksen voimasta. Jostain syystä Nessu haluaa kovasti poseerata kansalle ja nauttii siitä, kun se huomioidaan tai saa olla keskipisteenä.

  i. Keesfull's Yanka ox   ii. Keesfull's Omelet ox   iii. Tuntematon ori
  ie. Tatyana Rashika ox   iee. Tuntematon tamma
  e. Weeskash Puaroid ox   ei. Esharod Jantafull ox   eii. Tuntematon ori
  ee. Meshana Zauit ox   eee. Tuntematon tamma

Sukuselvitys.


Nessun kisat ennen DD:hen muuttoa.
  Kilpailuita yhteensä 60 -- Voittoja 7 -- Sijoituksia 18
  Päivämäärä   Järjestäjä   Laji, luokka   Sijoitus, palkinto
  20.10.2004   RT Menninkäinen   Sileälaukka(LJ)/1500m   -
  21.10.2004   Siittola Starline   Risuestelaukka(LJ)/1800m   -
  31.10.2004   Morning Mist Farm   Sileälaukka(LJ)/2400m   -
  2.11.2004   Laitakuja   Sileälaukka(LJ)/2400m   -
  14.11.2004   Laitakuja   Sileälaukka(LJ)/2400m   -
  25.11.2004   KK Gollum   Risuestelaukka(LJ)/3218m   -
  27.11.2004   KK Gollum   Risuestelaukka(LJ)/3218m   -
  28.11.2004   KK Gollum   Sileälaukka(LJ)/2414m   -

   Jälkeläiset / Astutukset
  Ast. päivämäärä   Syntynyt   Sukupuoli   Nimi   Emä
  -   7.3.2004   tamma   S.U Savannah x   Belthazar xx
  21.3.2004   -   -   Varsa?   SB's La Surimus
  -   28.4.2004   tamma   Khadija Ion ox   Celedith's Roshnara
  -   12.5.2004   tamma   Bin Haziyyah EL ox   Halla's Alibi ox
  -   19.5.2004   tamma   Galeel Gazira ox (missä?)   DHR Corella ox
  -   2.9.2004   tamma   Faire Star ox  
  12.10.2004   -   -   Ei vielä syntynyt   Dewdrop´s Virentico Ened




© Tanja Ukkonen


© Eini Elo
Kuvissa oleva hevonen on

Tekijäinoikeus ©
Layout © Heini H. (muokannut Del)
Kuvat © Tanja Ukkonen & Eini Elo