ALAMAIDEN SKOTIT: Skotlannin eteläosien kantaväestö, joka puhuu englannista hyvin voimakkaasti eroavia murteita - joidenkin mielestä erillistä kieltä. Robert Burns oli tunnetuin alamaiden skottia kirjoittanut runoilija.
ALASAKSALAISET: Pohjois-Saksan kantaväestö, jonka puhuma murre on alun perin lähempänä hollantia kuin saksaa. Alasaksalla on jonkin verran saksastaeroavia kirjallisia perinteitä, mutta nykyalasaksa ei ole läheskään niin merkittävä kirjallisuuskieli kuin kaskiaikainen alasaksa, joka on jättänyt lähtemättömät jälkensä kaikkiin Itämeren piirin kieliin. (Suomalaiset sukunimet Reinikainen ja Reinikka ovat alasaksalaista alkuperää.)
ALBAANIT: Kosovossa, Kreikassa ja Italiassa on albaania puhuvia ryhmiä, merkittävimpänä tietenkin Kosovon albaanit, joiden vaiheita on saatu viime aikoina seurata uutislähetyksistä. Albanian kieli jakaantuu kahteen päämurteeseen, gegiin ja toskiin, joilla molemmilla on kirjallisia perinteitä: nykyinen kirjakieli on toskia, mutta sikäli kun tiedän, Kosovon pulella puhutaan gegiä, ja jonkin verran vaatimuksia on esitetty gegin virallistamisesta Kosovon kielenä.
Albanialaiset kutsuvat itseään shkipeereiksi, mutta Italian albanialaiskylissä tunnetaan "arberesht" omakielisenä nimityksenä.
Albaanin kieli on indoeurooppalainen, mutta sisältää niin paljon eri tahoilta saatuja lainasanoja ja sananmuodostuselementtejä (mm. turkkilainen monikonpääte!) että sen tarkka alkuperä oli kauan hämärä.
ARMENIALAISET: Euroopassa tunnetaan armenialaisvähemmistö ainakin Bulgariasta. Pieniä armenialaisyhteisöjä lienee kuitenkin ainakin Puolassa ja useissa Länsi-Euroopan maissa. Turkissa surmattiin pari miljoonaa armenialaista, kun Kemal Atatürk ensimmäisen maailmansodan jälkimainingeissa väsäsi Turkista kansallisvaltiota lännen malliin (tästä on kirjoittanut Franz Werfel kuuluisan dokumentaarisen romaaninsa Neljäkymmentä päivää Musa Daghilla), joten Turkin armenialaiset lienevät kaikki jo paenneet esim. Amerikkaan,ne vähät jotka ovat selvinneet hengissä. Läntisten armenialaisten kieli on jossain määrin erilaista kuin entisen Armenian neuvostotasavallan itäarmenia, ja erossa ei ole kyse venäjän vaikutuksesta, vaan vanhemmista murre-eroista.
Armenia on indoeurooppalainen kieli, jota kirjoitetaan omalla kirjaimistollaan ja joka on saanut paljon vaikutteita turkista, persiasta ja kaukasialaiskielistä.
AROMUUNIT, MEGLENOROMANIALAISET JA MAKEDOROMANIALAISET: Romanian ulkopuolella, Pohjois-Kreikassa ja ent. Jugoslaviassa asuvia pieniä ryhmiä, joiden kielet ovat romanian murteita, joskin kirjallisen viljelyn puutteessa yleensä etääntyneet standardiromaniasta varsin kauas.
ASTURIALAISET, jotka asuvat Asturian ruhtinaskunnassa Pohjois-Espanjassa, puhuvat omaa murrettaan, asturianoa tai bablea, josta he yrittävät luoda alueellista kirjakieltä galician tai katalonian tapaan. On kuitenkin epävarmaa, voidaanko asturiaa pitää muuna kuin espanjan murteena.
BASKIT: noin puoli miljoonaa ihmistä Ranskan ja Espanjan rajaseudulla puhuu baskin kieltä, joka on kielitieteellinen isolaatti, eli sillä ei ole tunnettuja sukukieliä. Yritykset liittää baskia mihinkään muuhun kieliryhmään eivät ole tuottaneet tulosta, vaikka yksittäiset höyrypäät esittelevät sanavertailujaan vieläkin. Etelä-Ranskan Akvitaniassa baskia tiedetään tosin puhutun antiikin ajalla, koska sieltä on löydetty vanhahtavia baskin sanoja sisältäviä kirjoituksia. Baskit ovat itsenäinen ja omasta arvostaan tarkka kansa, ja baskinkielisen alueen jakava valtionraja synnyttää yhä pahaa verta ja katkeruutta baskien keskuudessa. Tämä on puolestaan johtanut terroritekoihin sekä Espanjan ja Ranskan viranomaisten vastaterroriin.
BRETAGNELAISET: Bretagnessa asuu tiettävästi vielä pari sataa tuhatta ihmistä, jotka puhuvat äidinkielenään bretonia, omaperäiseltä nimitykseltään Brezhoneg. Kieltä pidetään kuitenkin nykyään lähinnä kouluesimerkkinä kuolevasta vähemmistökielestä, koska suurin osa äidinkielisistä puhujista on yli viisikymmenvuotiaita, ja kieliliike on keskiluokkaisten nationalistien asia, joiden bretoni vilisee ranskalaisperäisiä lauseoppivirheitä. Bretoni on kauan ollut Ranskan sentralististen, vähemmistövihamielisten viranomaisten erityinen silmätikku, ja yhä vieläkin bretoninkielisten liikettä voidaan pitää vainottuna. Suuret murre-erot ovat myös vaikeuttaneet standardin luomista bretonille. Kirjallisuutta bretonilla kuitenkin on paljon, eritoten kun Roparz Hemonin ja Jakez Rioun Gwalarn-koulukunta tällä vuosisadalla loi laajan modernin kirjallisuuden: Hemon myös käänsi bretoniksi englanninkielistä kirjallisuutta, esim. Poeta. Bretoni kuuluu kelttikielten brittiläiseen ryhmään ja on erityisen läheistä sukua kornille.
BULGARIANTURKKILAISET: tiettävästi nämä ovat pikemminkin uskonnollinen kuin kielellinen vähemmistö ja joutuvat siksi oppimaan turkin vieraana kielenä.
CORNWALLILAISET: kielellisesti cornwallilaiset englantilaistuivat jo 1700-luvulla, mutta alueellinen identiteetti on säilynyt vahvana. Nykyisin kornin kieltä yritetään elvyttää puhekieleksi, mutta rekonstruktioita on useampia eikä niistä ole päästy yksimielisyyteen. Korni on kelttiläinen (britanninen) kieli ja läheistä sukua Walesin kymrille sekä Bretagnen bretonille.
ELSASSILAISET: Elsassin ja Lothringenin alkuperäisväestö, joka pitää itseään ranskalaisina, mutta puhuu alemannimurteisiin kuuluvaa saksan kielen muotoa, luonnollisesti sanavarastoltaan hyvin ranskalaistunutta. Saksan kirjakieltä Elsassissa käytetään vähänlaisesti. Elsasilaisten puhuma ranskankieli on muuten hyvin kirjakielistä, mutta sen sanontatavoissa ja lauserakenteessa on saksan vaikutusta.
FRIISIT: ryhmä pieniä germaanisia kieliä ja murteita puhuvia ihmisiä Tanskan, Hollannin ja Saksan rajamailla sijaitsevalla Pohjanmeren rannikkokaistalla ja -saarilla. Hollannissa puhutulla friisillä on oma kirjakieli, mutta yleisesti ottaen sekä Saksan että Hollannin friisejä uhkaa sulautuminen oman emämaansa kielellisesti lähisukuiseen pääväestöön.
FÄRSAARELAISET: Färsaarten alkuasukkaat. Fäärin kieli on kehittynyt äänneopiltaan täysin omaan suuntaansa; kielioppi on aika lähellä muinaisnorjaa ja islantia, mutta on jonkin verran yksinkertaistunut. Kirjakieli pyrkii islannin tavoin vieraan vaikutuksen välttämiseen ja uudissanojen luomiseen omaperäisistä aineksista, mutta on omaksunut jonkin verran lainasanojakin, esim. hospitalur = sairaala (isl. sjúkrahús), veteranur = veteraani (isl. öldungur).
GAELILAISET SKOTLANTILAISET: alle 100 000 ihmisen suuruinen kansanryhmä, joka puhuu iirin sukuista kelttiläistä kieltä. Gaelilaiset skotlantilaiset asuttivat aikoinaan jokseenkin koko Ylämaita ja olivat valtiotamuodostava kansa, mutta jo itsenäisen Skotlannin aikaan he vajosivat pelkäksi vähemmistöksi. Keskiajan lopulla ja uuden ajan alussa kukoisti jonkin aikaa käytännössä itsenäinen Saarten ruhtinaskunta (Lordship of the Isles), Hebridien saariryhmän käsittänyt puolittain viikinki- ja puolittain kelttiläislähtöinen valtiomuodostelma, jolla oli omat lakinsa, rituaalinsa ja sukuryhmittäin (klaaneittain) organisoitunut hallintonsa. Sittemmin klaanipäälliköt sulautuivat yleisbrittiläiseen aateliin ja alkoivat kohdella alustalaisiaan maaorjina: täysin feodaalinen järjestelmä säilyi 1800-luvun loppuun saakka ja aiheutti gaelilaisille skotlantilaisille mittaamattomia kärsimyksiä, kun heidän päällikkönsä myivät heidän kotiseutunsa lammashaaksi ja alkoivat karkottaa raa'asti alustalaisiaan. Tämä johti stalinilaistyylisiin väestönsiirtoihin, massamittaiseen emigraatioon ja gaelin kielen väistymiseen: nyttemmin se on elinvoimainen ainoastaan Hebridien saarilla. Gaelin kieli on riippuvainen Ylämaiden pienviljelykulttuurin (crofting, croitearachd) säilymisestä ja melko uhatussa asemassa, vaikka gaelinkielinen julkaisutoiminta, televisio ja radiolähetykset ovatkin viime aikoina lisääntyneet ja parantuneet.
GAGAUZIT: Moldavian eteläkärjessä asuva noin 200 000 suuruinen kansa, joka puhuu turkkia, mutta tunnustaa ortodoksista uskoa islamin sijasta. Kielelliset erot standarditurkkiin nähden johtuvat pitkälti tästä kulttuurierosta. Kristityt gagauzit tekevät pyhiinvaelluksen (hadzin) kuten muslimit, mutta se suuntautuu tietenkin Jerusalemiin Mekan sijasta.
GALICIALAISET: Portualin pohjoispuolisen Espanjan maakunnan, Galician, alkuperäisväestö. Galicialaiset pitävät itseään keltteinä, mutta heidän kielensä on suurimmaksi osaksi portugalia. Galicialla on nykyään itsehallinto, A Xunta. Kielen normittaminen on kärsinyt jonkin verran linjariidoista, koska toiset haluavat lähentymistä espanjan, toiset portugalin oikeinkirjoitukseen.
GORALIT: Tatra-vuorten vuoristolaiset. Ainakin puolalaisten goralien murre ja kansankulttuuri poikkeavat oleellisesti varsinaisesta puolalaisuudesta, jopa siinä määrin että jotkut pitävät heitä erillisenä kansana ja kieliryhmänä.
GRÖNLANTILAISET: Grönlannin alkuasukkaat, "eskimot". Viikinkiaikojen norjalaiset uudisasukkaat sulautuivat täysin grönlantilaisiin, mutta joitakin murre- ja ulkonäköeroja eri grönlantilaisryhmien välillä on koetettu selittää tähän uudisasutukseen vedoten. Grönlantilaisten puhumat murteet ovat "eskimokieltä", tarkemmin sanoen eräs ryhmä inuiittimurteita. Grönlannin kirjakieli on saanut paljon sanastovaikutteita tanskasta. Murre-erot ovat ainakin vanhastaan olleet kyllin suuria vaikeuttamaan ymmärtämistä jopa grönlantilaisten kesken.
IIRINKIELISET IRLANTILAISET: Iirin kieli oli 1700-luvun lopulle asti irlantilaisten enemmistön kieli, ja varsinkin saaren länsiosassa kieltä oli välttämätöntä osata. 1600-luvun poliittiset mullistukset veivät kuitenkin pohjan klassiselta kirjakieleltä tuhoamalla sitä ylläpitäneen iiriä puhuneen yläluokan, joten kieli jäi kansanmurteiden asteelle. 1800-luvun suuri nälänhätä ja sitä seurannut maastamuuttoaalto murensivat kuitenkin Irlannin länsiosien kansankulttuurin niin nopeasti, että kielikin väistyi englannin tieltä; nykyisin iiriä puhuu Irlannin tasavallan 3-4 miljoonasta asukkaasta äidinkielenään vain 80 000. Toisaalta iirin kieli on tämän vuosisadan ponnistusten ansiosta noussut taas kirjakieleksi ja sitä käytetään niin kauno-, tieto- kuin (humanististen alojen) tieteellisessäkin kirjallisuudessa. Kirjallisuudesta suuri osa on kuitenkin sellaisten kaupunkilaisten kirjoittamaa, joiden äidinkieli iiri ei ole, ja tämä näkyy heidän tekstiensä tyylistä ja kielenkäytöstä valitettavan selvästi. Huono kirjaiiri tuntuu jopa jossain määrin vieroittaneen syntyperäisiä iirinpuhujia äidinkielensä kirjallisesta käytöstä. Vaikka juopaa iirin kieltä harrastavien, kulttuurinationalismin elähdyttämien kaupunkilaisten ja toisaalta sitä äidinkielenään puhuvien syntyperäisten välillä onkin liioiteltu, se on olemassa ja siitä on edelleenkin melkoisesti haittaa kielen elvytystyölle.
KANAALISAARTEN RANSKALAISET: Englannin kanaalin muodollisesti itsenäisillä saarilla - Jerseyssä, Guernseyssä ja Sarkissa - on perinteisesti puhuttu normandialaisperäisiä ranskan murteita, jotka eroavat melkoisesti ranskan kirjakielestä. Nykyisin niiden pelätään olevan peruuttamattomasti kuolemassa sukupuuttoon, varsinkin kun saarista on tullut lähinnä turistirysiä tai rikkaiden veroparatiiseja, joissa syntyperäisellä ei ole paljoa sanomista.
KARAIIMIT: Liettuan turkinsukuista kieltä puhuvat juutalaiset. Omaa kieltä ei tiettävästi nykyään juurikaan puhuta kotikielenä, mutta kylläkin opetellaan kouluissa.
KARJALAISET:
KATALONIALAISET: noin kuusimiljoonainen kansa, joka asuu Kataloniassa, Valenciassa ja Baleaareilla (Mallorca, Ibiza/Eivissa) sekä Algheron kaupungissa Sardiniassa. Kieli on romaaninen ja sukua espanjalle ja ranskalle, erityisesti ääntämisen puolesta se on niiden välimuoto. Virallisena kielenä katalonia on Andorrassa, alueellisena virallisena kielenä ainakin Kataloniassa. Diktaattori Francon kuoleman ansiosta Espanjan valtio lopetti katalonialaisten sorron, ja kieli on nyt noussut arvoonsa, eritoten siksi että sillä on tukenaan vahva kaupunkilainen keskiluokka: espanjan kieli assosioituu erityisesti Barcelonassa Andalusiasta muuttaneisiin köyhiin, marginaalissa eläviin siirtotyöläisiin. Hieman kärjistetysti sanoen pikkuvirkamies ja akateeminen kansalainen puhuvat Barcelonassa kataloniaa, varkaat ja huorat espanjaa. Toisin kuin Baskimaassa, Kataloniassa paikallispatriotismi ei ole saanut terroristimainetta: ETAn katalonialainen vastine Terra Lliure (=Tierra Libre, Vapaa maa) ei ole koskaan onnistunut sanottavasti säikyttämään viranomaisia.
KREIKKALAISET: Merkittävä kreikkalainen vähemmistö asuu nykyään Albaniassa Gjirokastran (kreikaksi Argyrokastro) kaupungin seuduilla. Turkin kreikkalaiset karkoitettiin "väestönvaihdoksi" kutsutun etnisen puhdistuksen yhteydessä Turkin tasavallan alkuaikoina, joskin maassa asunee vielä jonkin verran kreikkalaisia. Hyvin vanhaa perua on Etelä-Ukrainan ja Krimin kreikkalaisasutus. Näiden kreikkalaisten kieli perustuu muinaiskreikkalaisiin murteisiin, kun taas useimmat nykykreikan murteet on johdettu koineesta, hellenistisellä ajalla vanhojen murteiden sekoittumisesta syntyneestä uudesta yleis- tai sekakreikasta. (Uuden testamentin kieli on koineeta, klassisen Hellaan kirjailijoiden teokset taas on laadittu koineesekoitusta edeltävillä muinaismurteilla.) Nyttemmin entisen Neuvostoliiton kreikkalaisia kotiutetaan Kreikkaan samalla tavoin kuin saksalaisia Saksaan ja inkeriläisiä Suomeen.
MANSAARELAISET: Man-saaren omaperäisen kielen, manksin (engl. Manx), viimeinen syntyperäinen puhuja Ned Beg Hom Ruy (Edward Maddrell) kuoli 1970-luvulla, mutta saaren asukkaiden keskuudessa omaa kieltä harrastetaan kulttuuri-isänmaallisista syistä samaan tapaan kuin iiriä Irlannissa (olkoonkin että iirillä on vielä äidinkielisiäkin puhujia). Kielen omaperäinen nimitys on gaeli, ja arvatenkin se on läheistä sukua iirille ja skottigaelille. Suurin eroavuus näihin kahteen on mansaarelaisen gaelin oikeinkirjoitus, joka perustuu englantiin, ei klassiseen iiriin, jonka kirjoitustavasta sekä skottigaelin että nykyiirin oikeinkirjoitus ovat kehittyneet..
MIRANDEESIT: portugalilainen kansanryhmä, jonka murre on lähempänä Espanjan puolella puhuttua asturianoa (bablea) kuin portugalia. Mirandeesin kielellä on jonkin verran kirjallista käyttöä portugalista eroavana kirjakielenä. Vrt. asturialaiset.
OKSITANIALAISET, PROVENCELAISET:
PUOLALAISET ovat huomattava vähemmistö Ukrainassa, Valko-Venäjällä ja Liettuassa, jopa Latviassakin. Tosin kaikki puolalaisina itseään pitävät eivät välttämättä puhu puolaa äidinkielenään, mutta pitävät sitä kulttuurikielenään ja tunnustavat katolista uskoa, joka ortodoksisilla ja unioiduilla slaavilaisalueilla mielletään puolalaiseksi - Liettuassa sitä vastoin myös isäntäkansa, liettualaiset, ovat katolisia, mutta paikallisen informanttini mukaan Vilnan puolalaiset eivät nykyään puhu puolaa, vaan "tutejszy"- eli "täkäläiskieltä", jonkinlaista valkovenäjän, venäjän ja liettuan sekaista "katuslaavia".
RETOROMANIALAISET: retoromania on joukko Alpeilla puhuttuja romaanisiin kieliin kuuluvia murteita (friuli, ladiini, sursilvaani, sutsilvaani, surmiraani ja engadiini), jotka sisältävät paljon muille romaanisille kielille outoja, kelttiläisperäisinä pidettyjä sanoja ja piirteitä. Murre-erot ovat niin suuria, että retoromanialle ei ole voitu luoda yhtenäistä kirjakieltä, vaan päämurteita on saamen tapaan syytä pitää erillisinä kielinä. Sekä Italiassa asuvat että sveitsiläiset retoromaanit osaavat usein saksaa yhtä hyvin kuin retoromaniaa, ja Italiassa saksalaisen ja retoromanialaisen vähemmistön raja ei ole aivan selvä.
Maailman kuuluisin retoromanialainen oli elokuvaohjaaja Pier Paolo Pasolini, joka puhui äidinkielenään friulia ja kirjoitti nuorena runoja tällä kielellä.
ROMANIT: n. 1600-luvulla Intiasta Eurooppaan saapunut paimentolaiskansa, joka elää vähemmistönä monissa Euroopan maissa. Romanien kieli on indoarjalainen kieli ja lähtöisin Punjabista Intiasta; sen lähimpiin sukukieliin kuuluu siis mm. hindi, Intian nykyinen valtakieli; ja muiden indoarjalaisten kielten tapaan se on sanskriitin, hindulaisen uskonnon pyhän kielen ja Intian klassisen kirjallisuuden kielen, jälkeläinen. Romanikieli on maittain jakaantunut murteisiin, jotka isäntämaiden kielistä vaikutteita saatuaan eroavat toisistaan melko paljon.
RUTEENIT: yhteisnimitys tietyille lähinnä ukrainalaisiksi katsottaville slaavivähemmistöille ja -murreryhmille. Jugoslavian ruteeneilla on oma kirjakieli, joka perustuu heidän arkipuhekieleensä ja joka on tiettävästi lähempänä slovakiaa kuin ukrainaa. Ukrainasta erillistä ruteenin kirjakieltä ovat koettaneet luoda myös eräät kirkolliset emigranttipiirit Pohjois-Amerikassa: heidän kielensä poikkeaa ukrainasta runsaalla kirkkoslaavilaisten sanojenkäytöllään. Slovakian ruteenitkin katsottaneen erilliseksi kansaksi; toisaalta myös Länsi-Ukrainassa on erillisiä etnisiä ryhmittymiä - mm. hutsuleita ja lemkoja - jotka poikkeavat kieleltään ja kulttuuriltaan valtavirtaukrainalaisista: on vaikea sanoa ovatko kyseessä vain murreryhmät vai peräti erilliset kansat.
SAAMELAISET: Pohjoiskalottia asuttava kansa, joka on perinteisesti elänyt paimentolaiskulttuurissa poronhoitajina. Saamelaisten puhumat kielet ovat suomalaisugrilaisia ja keskenään läheistä sukua, mutta joutuvat käyttämään eri kirjakieliä. Tärkein saamelaiskieli on pohjoissaame, jonka puhujia on pari-kolmekymmentä tuhatta, enimmäkseen Norjassa, mutta myös Suomessa ja Ruotsissa. Lisäksi Ruotsissa ja Norjassa on muutama murre (luulajansaame, piitimensaame, arjeploginsaame), joita on pidettävä erillisinä kielinä; Suomessa on erikseen inarinsaame (maailman ainoa kieli, jota puhutaan vain Suomessa) ja uskonnoltaan ortodoksisten kolttien puhuma, vahvasti venäläisvaikutteinen kolttasaame (jolla on jonkin verran puhujia Venäjän puolella rajaa). Venäjän puolella puhutuista saamelaiskielistä suurin on kildininsaame; akkalan- ja turjansaamea voitaneen pitää lähes kuolleina kielinä.
SAKSALAISET TANSKASSA:
SARDIT: Sardinian alkuperäisväestö. Heidän kielensä on vanhakantaista ja lähempänä latinaa kuin italiaa, mutta saarella puhutaan neljää toisistaan selvästi eroavaa murretta (kampidaania etelässä, mm. Cagliarissa, galluuria koillisessa, logudoria Keski-Sardiniassa ja sassaria luoteessa), joita on vaikea majoittaa saman kirjakielen katon alle - liguurin ja pisan murteista vaikutteita saaneen sassarin ja toscanalaisia sekä korsikalaisia piirteitä omaksuneen galluurin murteiden puhujat eivät edes pidä itseään sardeina eivätkä kutsu kieltään sardiksi, toisaalta taas nimenomaan kampidaani eroaa ilmeisesti eniten sekä muista Sardinian murteista että italiasta. Niinpä sardin kielen standardisointi on ollut tavattoman vaikeaa. Koko saari on köyhän Etelä-Italiankin mittapuulla harvinaisen takapajuinen kolkka, ja maastamuutto vaivaa sitä kuin Irlantia konsanaan, joten paikalliskulttuurin ja kielen kehittäminen ei ole osoittautunut helpoksi.
On syytä muistaa, että Sardiniassa puhutaan myös muita kuin varsinaisesti sardinialaisia murteita ja kieliä - ainakin Carlofortessa ja Calasettassa kuulee liguuria (myös mm. Rivieralla, Monacossa ja Genovassa puhuttu murre, joka eroaa huomattavasti standardi-italiasta), ja Alghero taas on tunnettu katalonialaisesta siirtokunnastaan.
SETUKAISET: Setumaa sijaitsee Viron ja Venäjän rajalla, Peipsijärven rannoilla, ja sen asukkaita kutsutaan setukaisiksi. Setukaisten suhde virolaisiin on kuten karjalaisten suomalaisiin: he ovat uskonnoltaan ortodokseja ja puhuvat kieltä, joka on joko viron lähisukukieli tai sen itäisin murre. Virolaisille Setumaa merkitsee kulttuurisesti samaa kuin "Karjalan laulumaat" suomalaisille kansallisromantikoille: setukaisten erikoista ketjulaulua (joka lienee inspiroinut myös Veljo Tormista) sanotaan leeloksi.
SKOTIT: ks. 1) gaelilaiset skotlantilaiset 2) alamaiden skotit
SORBIT: tätä länsislaavilaista kieltä puhuu noin 100 000 ihmistä entisen Itä-Saksan kaakkoiskulmassa Saksin ja Brandenburgin osavaltioissa, epävirallisina pääkaupunkeinaan Bautzen ja Cottbus. Ensisijaisesti maaseudun kieli. Jakautuu kahteen päämurteeseen, joilla on molemmilla erilaiset kirjakielet; näistä kahdesta eritoten alasorbi on tällä vuosisadalla menettänyt asemiaan.
SUOMALAISET: suomalaisia vähemmistöjä on vanhastaan ollut Pohjois-Ruotsissa (tornionlaaksolaiset, kiirunalaiset, jällivaaralaiset) ja Pohjois-Norjassa (kveenit). Venäjän Karjalan itäkarjalaisia (varsinaiskarjalaisia, livviköitä ja lyydiköitä) on pidettävä suomalaisista eroavana etnisenä ryhmänä. Inkerinmaan - Pietarin takamaiden - alkuasukkaat, inkeriläiset ("tshuhna", "tshuhontsy" viittaa alun perin juuri näihin) olivat pitkään enemmistönä jopa itse Pietarissa, ja suomalainen tai inkeriläinen asutus ulottui myös Viron puolelle. Inkeriläisten etninen alkuperä on kuitenkin hyvin kirjava: inkeriläisten itsensä mielestä murre- ja etnisiä eroja oli ortodoksisten ja luterilaisten välillä, samoin Ruotsin vallan aikana (on muistettava, että ennen 1700-lukua nykyisen Pietarin alue kuului Ruotsiin, ja siellä oli jopa kaupungin tapainen, Nevanlinna eli ruotsiksi Nyen) Suomen eri osista muuttaneiden siirtolaisten ("savakot" ja "äyrämöiset") välillä. Sotienvälisenä aikana suomalaisia idealistisia sosialisteja muutti sekä Suomesta että amerikansuomalaisten siirtolaisten keskuudesta Edvard Gyllingin ja Otto Wille Kuusisen esimerkin rohkaisemina Itä-Karjalaan sosialismia rakentamaan. Kaikkia näitä ryhmiä ja heidän jälkeläisiään kutsutaan Suomessa tänään usein "inkeriläisiksi", mutta itse asiassa Venäjän suomalaiset ovat varsin kirjava joukko, jota ei edes voi pitää etnisesti yhtenäisenä väkenä. "Inkerin murre" tai "kieli" viittaa sekin arkipuheessa useisiin eri kielimuotoihin: ortodoksisten inkeriläisten, "isorien", murre on lähempänä karjalan kieltä ja myös sanavarastoltaan venäläistyneempää, kun taas "inkerinsuomalaisten" kieli tuskin eroaa paljoakaan itäsavolaisista murteista.
SUOMENRUOTSALAISET: Suomen ruotsia puhuvat kansalaiset. Suomenruotsalainen kalastaja- ja maanviljelijäväestö asuu Pohjanmaan, Turunmaan ja Uudenmaan rannikoilla ja saaristossa ja puhuu murteita, joissa on usein hyvinkin vanhahtavia yhteisskandinaavisia piirteitä - esim. pohjanmaalaisissa murteissa tavallinen ei-diftongi on tyypillisempi islannille ja norjalle kuin ruotsille: rein, stein, veit - vrt. isl. hreinn, steinn, veit, ru. ren, sten, vet "puhdas", "kivi", "tiedän". Myöhempää perua on ns. "suomenruotsalainen yläluokka", harvalukuinen ryhmä, joka on muodostunut mm. suomenkielisten ja venäläisten hallintomiesten omaksuttua maan senaikaisen pääasiallisen virkakielen.
Suomenruotsalaisten asemaa pidetään yleisesti Euroopan vähemmistökielten puhujien keskuudessa esimerkillisenä; sitä uhkaa kuitenkin enemmistön keskuudessa nouseva kansalliskiihko ja äärioikeistolaisuus, joka perustuu suomenruotsalaisten tasa-arvoisten kansalaisoikeuksien esittämiseen "etuoikeuksina". Suomenruotsalaiset asuvat toki kaikki jo vanhastaan maan perinteisten rintamaiden lähellä; maassa, jossa alueellinen eriarvoisuus ja työn perässä muuttaminen ovat oleellisia yhteiskunnallisia ongelmia, tämä voidaan niin haluttaessa nähdä etuoikeutena.
Sosiolingvistisestä näkökulmasta on merkillepantavaa, että ruotsilla on Suomessa ilmeisesti vielä nykyäänkin korkeampi status kuin suomella, nimenomaan suomenkielisten keskuudessa, mistä kertovat sellaiset ilmaukset kuin herrojen kieli ja bättre folk. Tämän taustalla ovat kielitaisteluaikojen muistot sekä 1950-70-lukujen laaja maastamuutto Ruotsiin, joka laajalti miellettiin kansalliseksi nöyryytykseksi ja osoitukseksi ruotsin kielen jonkinlaisesta Jumalan säätämästä paremmuudesta suomeen verrattuna. Asiaan vaikutti luonnollisesti myös riikinruotsalaisten nuiva ja pilkallinen asenne suomen kieleen sekä sisäsuomalaisten tietämättömyys suomenruotsalaisista ja kyvyttömyys mieltää heitä oman maan kansalaisiksi tai riikinruotsalaisista selvästi eroavaksi joukoksi.
UKRAINALAISET:
UNKARILAISET: huomattavia unkarilaisvähemmistöjä on Karpaattien Ukrainassa (Uzhhorodin alueella Slovakian itäpuolella), Serbiassa (entisellä Vojvodinan autonomisella alueella, missä asuu useita muitakin pieniä kansoja), Slovakiassa (pitkin Unkarin rajaa), Romaniassa (Transsilvania)ja Kroatiassa. Kaikkialla unkarilaisia sorretaan kostoksi jostain menneiden vuosisatojen kalaveloista, paitsi Ukrainassa, jonka kanssa Budapest on onnistunut sopimaan unkarilaisvähemmistön asioista. Slovakia kunnostautui takavuosina surkuhupaisien unkarilaisvastaisten sortolakien laatijana, mutta nykyisessä hallituksessa istuu unkarilaisten puolueen edustaja.
VALENCIALAISET: kieleltään katalonialaisia, mutta kutsuvat itseään mielellään erilliseksi kansaksi. Vrt. katalonialaiset.
WALESILAISET: kymriä puhuvat walesilaiset ovat nykyään vähemmistönä omassa maassaan (kahdesta ja puolesta miljoonasta puoli miljoonaa puhuu sitä äidinkielenä), mutta kielen asema on vahvistunut tiedotusvälineissä melkoisesti viime vuosikymmeninä, eikä sen voi sanoa olevan akuutissa kuolemanvaarassa. Kymrin kieli on kelttiläinen kieli ja kuuluu britanniseen ryhmään kuten korni ja bretoni.
VALKOVENÄLÄISET:
VENÄLÄISET: venäläisiä vähemmistöjä on nykyään kaikissa Neuvostoliiton entisissä osavaltioissa, mutta vanhempaa perua ovat vanhauskoisten venäläisten siirtokunnat, joita löytyy mm. Virosta ja Puolasta. Ainakin Puolan vanhauskoiset venäläiset ovat kieleltään vahvasti puolalaistuneita, etenkin nyt kun televisio levittää puolaa raukoille rajoille asti.