Siitä pitäen iirin kieltä on suvaittu Pohjois-Irlannin kouluissa vieraana kielenä, joskin äärilojalistien ajoittain paheksumana. Sen todellinen renessanssi elävänä puhekielenä on kuitenkin tuorempaa perua ja melko suoraa seurausta viime vuosikymmenten levottomuuksista.
Pohjois-Irlannin pitkän sisällissodan alkuhistoria tuo mieleen Neuvostoliiton hajoamisen. 60-luvun alkupuolella unionistien valtion johtoon nousi protestanttinen Gorbatshov, Terence O'Neill, käytännön ja asialinjan mies, jonka tavoitteena oli sulauttaa katoliset yhteiskuntaan luomalla heille mahdollisuudet mukavaan keskiluokkaistumiseen ja poroporvarillistumiseen. Hän kannatti hyvinvointivaltiota ja konsensusta uskoen nationalismin olevan vain sijaistoimintaa ja työttömyyden, aineellisen hädän ja köyhyyden olevan katolisten todellisia ongelmia. Annetaan katoliselle mahdollisuus luoda uraa, ostaa jääkaappi ja paritalonpuolikas - ja kas, koko nationalismia ei tarvita enää. O'Neill uskoi tällä politiikalla vielä näkevänsä katolisia jopa unionistipuolueen jäseninä ja edustajina Stormontissa, Pohjois-Irlannin parlamentissa.
Seuraukset tunnetaankin: katutason unionisti ei muuttanut omaa suhtautumistaan katolisiin vain sen takia että joku poliitikko puhui puupöntössä läpiä (puu)päähänsä; katoliset saivat rohkeutta organisoitua vaatimaan oikeuksiaan mielenosoituksin ja mellakoimalla; äärilojalistit hermostuivat O'Neillin puheista arvellen hänen pettävän niin valtion, aatteen kuin perustuslain; ja lopulta tilanne karkasi käsistä. IRA ja protestanttiset kuolemanpartiot aktivoituivat, O'Neill joutui eroamaan niin omien kuin katolistenkin ylenkatsomana, Stormontin parlamentti pantiin viralta ja koko maakunta siirtyi Lontoon suoraan sotajoukkokomentoon.
Iirin kielelle tämä merkitsi yllättävää piristysruisketta. On kuitenkin totta että uusi nousu käynnistyi valitettavan yksipuolisten - katolis-nationalististen - kiihokkeiden vaikutuksesta. Monet vankiloissa lusivat IRA:n miehet opettelivat aikansa kuluksi iiriä, jota vangit myös käyttivät salakielenä tai identiteettiään korostaakseen ("British Army speaks English - what do you speak?"). Aina sanaleikeille persot irlantilaiset alkoivat puhua "Jailtachtista" - kontaminaatio englannin sanasta jail, vankila, ja iirin termistä Gaeltacht, iirinkielisten asuma-alue. Siviilissä, IRA:n piilopaikkojen ja vankilan seinien ulkopuolella, monet katoliset opiskelivat kieltä osoittaakseen solidaarisuuttaan tiilenpäitä lukeville tai vapauden puolesta pommeja viritteleville ystävilleen. Asiaan vaikuttivat myös nälkälakot vuonna 1981: Bobby Sands, tai - kuten hän itse iirinsi nimensä - Roibeard Ó Seachnasaigh, niiden ensimmäinen marttyyri, oli myös iirin kielen harrastaja, joka loi IRA:n kannattajien iskulauseen tiocfaidh ár lá, "vielä meidänkin päivämme koittaa" - tai "viel' uusi päivä kaiken muuttaa voi", kuten meillä tavattiin sanoa silloin kun Runeberg oli muodissa. (Tosin sama ajatus ilmaistaan iiriksi aidommin sanonnalla beidh lá eile ag an Phaorach, joka viittaa varhaisempaan historiaan.) Toinen ajan henkeä kuvastava iskulause oli, kuten eräässä 1980-luvun alussa julkaistussa pamfletissa uhottiin, että "jokainen iiriksi lausuttu sana on luoti taistelussa Irlannin vapauden puolesta".
Nationalismi on kuitenkin hyvä renki, mutta huono isäntä. Iirin kielen käyttäminen kulttuurisena aseena ei välttämättä hyödytä iirinkielisyysliikkeen asiaa eikä saa ihmisiä aidosti innostumaan iirinkielisestä kulttuurista. Tätä havainnollistaa sattuvasti Aodán Mac Póilínin kertomus. Kerran hänen kävellessään ärjynationalistiystävänsä seurassa belfastilaista katua ystävä tuli vilkaisseeksi taakseen, valpastui ja pyysi Mac Póilínia puhumaan iiriä. Mac Póilín hämmentyi tietäen hyvin, että toinen ei osannut kieltä ainakaan hyödyksi asti, mutta alkoi kuuliaisesti solkata iirinkielisiä kohteliaisuusfraaseja. Samalla hänen ystävänsä alkoi messuta Ave Maria -rukousta ensimmäisellä kotimaisellaan: Sé do bheatha, a Mhuire, atá lán de ghrásta, tá an Tiarna leat ("Terve Maria, armon täyttämä, Herra on sinun kanssasi"). Tätä jatkui jonkin aikaa, sitten heidän ohitseen marssi sotilasosasto, ja Mac Póilínin ystävä jatkoi deklamointiaan kunnes britit olivat ehtineet kuulomatkaa kauemmas. Silloin ukko kääntyi Mac Póilínin puoleen ja sanoi englanniksi: "Oppivatpahan ainakin että meillä on oma kulttuuri!"
Mac Póilín, joka nyttemmin johtaa Ultach-trustia, Ison-Britannian valtion tukemaa iirinkielisen kulttuurin edistämisrahastoa, suhtautui tietenkin moiseen sekavin tuntein. Hänen tavoitteensa --trustin tavoite - on tehdä iirin kielestä hyväksytty ja arvostettu osa kaikkien pohjoisirlantilaisten kulttuuria. Mutta tuoloin hän oli iirinkielisen belfastilaiskoulun rehtori - koulun, joka joutui toistakymmentä vuotta työskentelemään ilman valtionapua täysin vapaaehtoisen rahoituksen varassa. Mac Póilín ei tietenkään voinut kieltäytyä lahjoituksista eikä rahankeruuavusta, jota Ave Maria -miehen kaltaiset iiriä osaamattomat tarjosivat, vaikka heidän motiivinsa olikin lähinnä viranomaisille ja armeijalle haistattelu.
Iirinkielisyysliike on toki organisaationa aivan erillään Sinn Féinistä ja IRA:sta, ja sen suhde tasavaltalaisiin näyttää pikemminkin taktiselta kuin strategiselta liitolta, olkoonkin että monet aktiiviset sinnféiniläiset ovat iirinpuhujia ja päinvastoin, kun rekrytointipohja on yhteinen. Sinn Féinin on pakko ajaa kieliliikkeen asiaa, koska Irlannin kulttuurinen itsenäisyys Englannista on oleellinen osa puolueen ideologiaa, mutta se ei merkitse, että kaikki puolueen jäsenet osaisivat iiriä tai edes haluaisivat sitä opetella. Jos iiriaktivisti äänestää Sinn Féiniä, on paljon mahdollista että hän ei kannata puolueen päätavoitetta - Irlannin yhdistämistä - juuri ollenkaan, mutta haluaa kompromissittomia edusmiehiä luottamuselimiin kielen asiaa ajamaan, eritoten kun nationalistien maltillisempi puolue, John Humen ja Séamus Mallonin sosiaalidemokraattinen työväenpuolue SDLP, ei ole sanottavasti profiloitunut iirin kielen edistäjänä. Kyseessä on siis reaalipoliittinen valtapeli, jossa lehmät ovat kaupan.
Luonnollisesti tämä ei ole ollut omiaan lisäämään iirin suosiota katolisen yhteisön ulkopuolella, vaikka yhä useammat protestantit ovatkin alkaneet harrastaa kieltä - jopa jotkut lojalistiterroristeina vankilassa istuneet, joiden uteliaisuus on herännyt naapurisellin katolisten puhuessa iiriä keskenään. Suuri osa eritoten työväenluokkaisista protestanteista vieroksuu yhä "terroristien kieltä", ja ennen vuotta 1981 Pohjois-Irlannin BBC:kään ei suostunut aloittamaan iirinkielisiä lähetyksiä, vaikka niin kymri kuin skottigaelikin olivat jo paljon aiemmin päässeet eetterin aalloille. Nyttemmin tilanne on toki aivan toinen: BBC:llä on iirin kielisiä radio- ja televisiotoimittajia, ja se osallistui vuonna 1995 kuvatun iirin televisiokurssin Now you're Talking tuotantoon. Myös Ultach-trustin perustaminen vuonna 1989 osoittaa, että iirin merkityksen ovat ymmärtäneet Ison-Britannian valtaapitävätkin.
Toisaalta Ultach-trusti, jonka johtokuntaan kuului ainakin aluksi unionistipoliitikoita, muttei ainoatakaan tunnustautunutta tasavaltalaista, ei ole saanut osakseen kaikkien katolisten iirinpuhujien luottamusta. Jos IRA:ta syyttelevät kielen "kaappaamisesta" poliittisiin tarkoituksiin monet maltilliset ja tasavaltalaista radikalismia vieroksuvat iirinpuhujat, niin aivan yhtä lailla tasavaltalaismieliset ovat epäilleet Ultach-trustia brittien vastaavanlaiseksi juoneksi. Tällaiset aavistukset saivat pontta ns. Glór na nGael -jupakasta.
Glór na nGael tarkoittaa "Gaelien ääntä"; itse asiassa se on koko Irlannin laajuinen kilpailu, jossa palkitaan kunakin vuonna iirin kielen asiaa keskuudessaan etevimmin edistäneet kylät, korttelit ja kulmakunnat. Katolisen Länsi-Belfastin iirinkieliset perustivat vuonna 1982 kattojärjestön kaikille kieliprojekteilleen, järjestön, jonka nimeksi myös tuli Glór na nGael, koska sen alkuperäinen päätehtävä oli varmistaa alueen mahdollisuudet osallistua kilpailuun ja sijoittua hyvin.
Vuonna 1990 Länsi-Belfastin Glór menetti valtionapunsa, jolla oli maksettu mm. iirinkielisten lastentarhanopettajien palkkoja. Päätös tehtiin pian sen jälkeen kun kilpailun pääpalkinto oli tullut Länsi-Belfastiin: tällöin järjestöä oli nimenomaan kehuttu sen ansioista iirin kielen levitytämisessä myös protestanteille: Glór oli mm. järjestänyt iirin kursseja neutraaleilla alueilla, jotta molemmat kansanryhmät voisivat yhdessä opiskella kieltä.
Glórilta vietiin avustukset, koska sitä epäiltiin IRA:n peitejärjestöksi; asiallisia perusteita syytökselle ei kuitenkaan koskaan kuultu julkisuudessa, ja jäsenet saattoivat vain ihmetellä, mistä päin nyt tuuli. Monet viittasivat katkerina Ultach-trustin vastikäiseen perustamiseen ja arvelivat viranomaisten pyrkivän siirtämään iiriasian spontaaneilta kansalaisjärjestöiltä omalle bulvaanilleen. Glór sai apurahansa takaisin sinnikkäästi puolitoista vuotta kampanjoituaan, mutta syytä niiden palauttamiselle kuului yhtä vähän kuin aiemmalle pidättämiselle.
Sekä Glór na nGael että Ultach-trusti jatkavat toimintaansa, eikä yhteistyötäkään ole vieroksuttu. Trustin ja iirinpuhujien katolisen enemmistön välillä vallitsee kuitenkin yhä tietty jännite, sillä jos trusti pyrkiikin yhtä lailla avustamaan iirinkielisyyshankkeita molempien väestöryhmien keskuudessa, niin tasapuolisuuden - tai "arvostuksen pariteetin" (parity of esteem), kuten paikallisella hallintoslangilla sanotaan - oikeasta määritelmästä voi aina kehittää riitaa.
Siinä missä katolisen Länsi-Belfastin asukkaat ovat onnistuneet luomaan kaupunkiinsa ensimmäisen uuden iirinkielisen alueen, Shaw's Roadin, perinteisten "Gaeltachtien" ulkopuolelle, protestanttiset iirinharrastajat näkevät oman kielenopiskelunsa usein vain klassiseen musiikkiin ja postimerkkeilyyn verrattavana kulttuuripuuhasteluna. Iirin elvyttäminen näyttää heistä epärealistiselta, koska heidän omilla asuma-alueillaan ei kieltä näe eikä kuule. Shaw's Roadilla ollaan epäilemättä käärmeissään siitä, että heidän kokonainen spontaanisti kehittynyt miljöönsä kauppoineen, kapakkoineen, kouluineen ja lastentarhoineen pannaan samalle viivalle jonkun takan ääressä yksikseen Ulsterin klassikkorunoilijoita tavailevan proden näpertelyn kanssa. Vanha pohjoisirlantilainen tapa nähdä kaikki väestöryhmien väliset suhteet köydenvetona, jossa vain toinen osapuoli voi voittaa, näkyy tässäkin: se mitä nuo saavat on meiltä poissa.
Ilmassa on toki raikkaampiakin tuulia: protestanttiset iirinpuhujat ovat vetäneet puoleensa tiedotusvälineiden mielenkiinnon ja osoittaneet, että iiriksi on mahdollista olla unionisti ja protestantti. Ronski vanha presbyteeripastori Cosslett Ó Cuinn, joka teki kunnioitusta herättävän elämäntyön mm. iirintämällä Uutta testamenttia kreikasta ja villin lännen seikkailuja espanjasta sekä keräämällä talteen Itä-Ulsterin nyttemmin kadonneiden murteiden folklorea, irvaili vuonna 1992 pitämässään esitelmässä, että ensimmäiset hänen iiriksi oppimansa sanat olivat "Go hIfreann leis an Phápa" - "helvettiin paavi". Pastorin huumorintajusta voi olla monta mieltä, mutta ainakin hänenlaisensa yksinäiset puurtajat ovat onnistuneet ylläpitämään jonkinlaista - mutta suurelle yleisölle valitettavan tuntemattomaksi jäänyttä - protestanttista iirinkielisyystraditiota. Tietoisuus sellaisen perinteen olemassaolosta on tärkeää nykyisille iiristä kiinnostuneille protestanteille, jotta he voisivat voittaa epäluulonsa ja tyydyttää uteliaisuutensa: traditioon vetoamalla he pystyvät myös vaientamaan toisten protestanttien syyttelyt petturuudesta, katolisten mielistelystä ja IRA:n kielen opiskelusta. Onhan "traditio" loppujen lopuksi se iskusana, jota toistelemalla konfliktin molemmat osapuolet ovat aina perustelleet olemassaolonsa.
Monet protestantit suhtautuvat kuitenkin yhä vastenmielisesti tai pelokkaasti kaksikielisiin kyltteihin ja iirin näkymiseen julkisuudessa. Jopa hyvän joulun toivotukset julkisella paikalla iiriksi saattavat herättää protestanttipoliitikkojen epäluulon, ja siellä missä kaksikieliset tienviitat osoittavat protestanttisille alueille, ne käydään pimeän turvin usein kaatamassa tai maalaamassa peittoon. IRA:n kannattajien seinämaalaussymboliikkaan kuuluvat varsin oleellisena osana iirinkieliset iskulauseet - usein kömpelösti englannista käännetyt - ja tämä saa monet protestantit automaattisesti provosoitumaan ja närkästymään mistä tahansa iiriksi kirjoitetusta - jopa kadunnimistä. Tämä on valitettava osa Pohjois-Irlannin katkeruudentäyteistä ilmapiiriä, eikä asiaan varmaankaan tule kovin oleellista muutosta ennen kuin rauhalliset olot vakiintuvat. IRA:n ensimmäisestä aselevosta saakka kourallinen protestanttisia kouluja on vaivihkaa opettanut iiriä valinnaisaineena, mutta kuvaavaa on, että niin opinahjojen kuin opettajienkin nimet on pidetty tarkkaan salassa. Kun iirinkielinen aikakauslehti Cuisle - "Pulssi" tai "Valtimo" - teki kokeilusta jutun, ainoa opettaja joka suostui esiintymään omalla nimellään ja poseeraamaan valokuvissa, oli unionistisen Belfast News Letter-lehden toimittaja, kuuluisa iirinkielinen protestantti Ian Malcolm, jolla ei ollut enää mitään menetettävää, koska koko Pohjois-Irlanti tietää jo hänen iirintaidostaan.
KIRJALLISUUTTA TÄHÄN LUKUUN:
BLANEY, Roger: Presbyterians and the Irish Language. Ulster Historical Foundation/Ultach Trust, Belfast 1996
DWELLY, Edward: Dwelly's Illustrated Gaelic to English Dictionary/Faclair Gaidhlig gu Beurla le dealbhan. Gairm Publications, Glasgow, yhdestoista painos 1994
GILTRAP, Risteard: An Ghaeilge in Eaglais na hÉireann. Cumann Gaelach na hEaglaise, ei painopaikkaa, 1990 [iirin kielen roolista Irlannin anglikaanikirkon historiassa]
HENNESSEY, Thomas: A History of Northern Ireland 1920-1996. Gill & Macmillan, Dublin 1997
MAC PÓILÍN, Aodán (Ed.): The Irish Language in Northern Ireland. Iontaobhas ULTACH/ULTACH Trust, Béal Feirste/Belfast 1997
NEILSON, Rev. William: An Introduction to the Irish Language (1808). Réamhrá/Foreword: Ruairí Ó Bléine (=Roger Blaney). Athchló/Reprint Iontaobhas ULTACH/ULTACH Trust, Béal Feirste/Belfast 1990
Ó BUACHALLA, Breandán: I mBéal Feirste Cois Cuain. An Clóchomhar Teoranta, Baile Átha Cliath 1968 [Belfastin iirinkielinen kulttuurihistoria]
Ó DUIBHÍN, Ciarán: Irish in County Down since 1750. Cumann Gaelach Leath Chathail 1991
Ó FIANNACHTA, Pádraig (Eag.):Iris na hOidhreachta 10: An Teanga. An Sagart, an Daingean 1998 [Corca Dhuibhnen iirinkielisen alueen kulttuuriseminaarin vuosikirja, iirin kielen nykytilalle omistettu numero]
Ó GLAISNE, Risteard: Cosslett Ó Cuinn. Coiscéim, Baile Átha Cliath 1996[pastori Ó Cuinnin elämäkerta]
Ó NÉILL, Séamus: Máire Nic Artáin. Cló IarChonnachta, Indreabhán, Conamara 1995 [ensipainos: Cló Mórainn 1959]
O'REILLY, Camille: The Irish Language as a Symbol: Visual Representations of Irish in Northern Ireland. Sivut 63-80 teoksessa: BUCKLEY, Anthony D. (Ed.): Symbols in Northern Ireland. The Institute of Irish Studies, The Queen's University of Belfast, 1998
Ó SAOTHRAÍ, Séamas: An Ministir Gaelach Uilliam Mac Néill (1774-1821) agus an oidhreacht a d'fhág sé againn. Coiscéim, Baile Átha Cliath agus Béal Feirste, 1998 [William Neilsonin elämäkerta]
Ó SNODAIGH, Pádraig: Hidden Ulster - Protestants and the Irish Language. Lagan Press, Belfast 1995
THE IRISH LANGUAGE AND THE UNIONIST TRADITION, a seminar at the Ulster People's College on 9th May 1992. Ulster People's College/ULTACH Trust, Belfast, ei painovuotta