E.L.VEKKULIN PYRSTÖTÄHTI
|
Lopetettu 12.5.2007, jalkavian takia
|
|
Yleisesti: Vekku oli yksinkertaisesti pippurinen. Se ei ollut mikään paholainen (ainakaan kovin suuri), vaikka välillä saattoi siltä tuntua. Se oli perinyt äitinsä luonteen suurilta osin. Onneksi inho valkoisia shetlanninponeja kohtaan ei ollut periytynyt, se olisi estänyt Vekun kilpailemisen kokonaan.
Ajettaessa: Vekku ei aina kotona ottanut vauhtia alleen, mutta radalle päästessään se riehui. Vekulla ei ollut mikään paras juoksupää, mutta kaiken mentyä kohdalleen se kyllä juoksi. Painoi ohjille hulluna kun ajetaan. Oli mahdoton varsinkin kaarteissa, joihin mentiin sellaisella ryminällä että oksat pois! Kotona hiiteillä tamma ei aina jaksanut skarpata, mutta hyvän motiivin (omena kiekan jälkeen) saadessaan pisti jalkansa liikkeelle sellaisella vauhdilla, että heinikossa suhisi ja kameraan eksyessään näkyi vain epämääräinen ruskea viiva ja pölypilvi. Ratsastettaessa: Vekullakaan ei ollut paljon ratsastettu, lähinnä kersat jaloitelleet tarhassa. Pohkeenväistöä oli turha edes koittaa, Vekku tiputti ratsastajan selästään silloin kun halusi. Maastolenkeistä tykkäsi, tosin vain aurinkoisella säällä kesäisin. Talvella saattoi kotiin tuomisina olla saappaat ja takinalus tännä lunta. Hoidettaessa: Vekku saattoi näykkiä tai potkia (kiitos äitinsä). Sen luottamusta oli vaikea voittaa, mutta kovalla työllä sen sai itselleen. Ja kun luottamus oli voitettu, sitä ei sitten noin vain hävitäkään! Mutta, vaikka luottamus olisikin saatu, Vekku ei ollut mikään enkeli (yksinkertaisesti sillä ei ollut kärsivällisyyttä siihen hommaan). Pilaili mielellään hoitajan kustannuksella ja aina se ei ollut todellakaan hauskaa. Hauskaa oli vain hevosella. Ja, olihan Vekku niin inhottava, ettei kavioita aina antanut kovinkaan mielellään. Jos jaksoi vähän aikaa houkutella ja lahjoakin, niin se myöntyi. Kisapaikoilla: Vekku tähyilei ympäriinsä ja oli valmiina näykkäisemään jokaista vierasta. Ei halunnut vieraita taputtelijoita lähelleen, vaan oma ihminen riitti sille mainiosti. Radalle päästyään laukkasi villisti ja siltä piti laittaa sekki heti alussa kiinni. Itse lähdössä pyrki aina keulaan, ei sietänyt parijonoja. Kuolemanpaikkakin kävi, itse ajoin aina siitä Vekkua. Tamma kyllä kesti kuolemanpaikankin paineet, mutta jos joutui parijonoon tai vielä pahempaa: pussiin niin hyppäsi sellaiselle laukalle, että hylkäys oli varma. Tarhassa: Vekku ei ollut kenenkään hevosen paras kaveri (en ihmettele yhtään), mutta tuli toimeen jotenkuten lähes kaikkien kanssa. Näytti kaveeraavan eniten Liekin kanssa. Mutta jos joku toinen hevonen erehtyi samaan aikaan heinäkasalle, Vekku ajoi sen heti pois hampaat irvessä. Vekku oli hankala saada kiinni, mutta kun huuteli aikansa, niin se tuli. Jos oli oikein kiire, niin kippo kauraa tai omena nopeuttivat kummasti asiaa! Sillä jos jotain, niin omenoita ei Vekku voinut vastustaa. Yhtä vikurimaista ja juonittelevaa hevosta en tule koskaan tapaamaan! Kiitos kaikesta Vekku, t. Jaana & Iinestallit
|
|
|
|
|
|
arvosteli: -
arvosteli: -
|
|
Klikkaa kuvat oikeaan kokoonsa (aukeavat uuteen ikkunaan).
|
|
Copyright
Layout: Jaana |