Yleiskatsaus: Crashy on perinyt isänsä tuliperäisyyden, mutta voimakkuus taitaa olla emänsä suvusta. Reipas, jonka takaa valtava uteliaisuus uusia asioita kohtaan, tämän takia herra lähtee mielellään lenkille -uusien asioiden näkemisen toivossa tietenkin. Askeleet ovat hyvät, ja välillä innostuu tanssahtelemaan siroin askelin, vaikka ori onkin.
Ratsastaessa: Ei epäile näyttää kykyjään, upeat askeleet on perinyt emältään, vaikkakin esteille tätä on alettu kouluttaa. Sen verran hyvin tämä ori hyppää, että ensimmäisen oman laitumensa aidan ylittäminen ei tuottanut paljoakaan vaikeuksia (aita ei kuitenkaan ollut hyvin korkea.). Maneesissa menee kohtalaisesti, muttei pidä lainkaan tylsästä koulusta, vaan tekee huimia loikkia ilmaistaakseen hyppäämis- innokkuuttaan. Ori saa kuitenkin yleensä tahtonsa läpi, ja pian uralle pystytetään muutamia esteitä.
Koulutus & kisaaminen: Crashyn ensimmäisistä estekisa-kokemuksista päätellen sen esteura alkoi mainiosti, ori nimittäin otti ja voitti oman luokkansa. Crashya ei siis turhaan kisoihin viety. Traileriin sitä ei kuitenkaan tarvinnut viedä, sillä Viherlaaksohan on naapuritallimme!(:
Traileriin menoa on kuitenkin harjoiteltu, Brookdale Farmin kisoihin mennessä.
Crashy ei matkaamisesta trailerilla paljoakaan pitänyt, ja matkan aikana kuului takaa kova meteli. Nyt olen yrittänyt ilmoitella Crashya näyttelyihin, mutta luokat täyttyvät nyt niin nopeasti, etten kerkeä ilmoittaa sitä. ;)
Crashylta odotetaan paljon esteillä, ja yritän saada sen kisoihin niin usein kuin vain minulle on mahdollista. Ori on silmäteräni, ja siksi toivon sille mainetta ja kunniaa.
|