Luihu täytti 3 vuotta 28.10.2006 Photos © L Z
Halutessaan erittäin hurmaavasti käyttäytyvä Slytherin tarttui mukaani täysin sattumalta, kun olin läpikulkumatkalla kohti Itävaltaa. Piipahdin kuitenkin Berliinin oripäivillä katsastamassa maan tämän vuoden oriantia, ja kukapa muukaan tuli vastaani, kuin itse Luihu. Ori esiintyi erittäin itsevarmoin ottein kasvattajansa Johan Kripken tiukassa otteessa. Slytherin osasi ilman muuta esiintyä edukseen ja vahvan lavakarisman omaavana kaverina tämä jalokivi ei jäänyt muiltakaan paikalla olioilta huomaamatta. Esittelykierroksen jälkeen hiipparoin Kripken hännillä, tarkoituksenani tietenkin kysellä hieman lisää tästä komeasta kasvatista. Kripke oli erittäin ystävälinen ja innostui kertaamaan koko orin siihenastisen elämänkulun. Siinä sivussa sain kuulla, että Luihun suvussa on muutama ihannoimani saksalainen huippunimi, nimenomaan koulukentiltä, ja olin myyty. Kun Kripke vielä samaan hengenvetoon ilmoitti, että Slytherinille etsittiin parhaillaan uutta kotia, en voinut enää muuta, kuin tehdä orista tarjousta. Slytherin GER on voimakastahtoinen ori, joka kyllä näyttää tarvittaessa kaapin paikan. Joskus erittäin aggressiivisesti käyttäytyvä ori ei ole lasten leikkikalu, kotimaassaan se sai paljon tuhoa aikaan vähässä ajassa, kun se päästettiin toden teolla valloilleen. Parhaiten Luihun kanssa ovat pärjänneet rauhalliset ja tasaliikkeiset hoitajat, ori ei liiemmin häsläilystä perusta. Hoitaja saa varautua käyttämään suojahansikkaita Luihua harjatessaan, sillä orilla on paha tapa näykkiä. Hieman nurjasta käytöksestään ori onkin saanut lempinimekseen Luihu. Kentän laidalta seuraava voi ihailla orin sulavaa ja tasapainoista liikehdintää, vahvasti askeltava Luihu on komea näky tarpoessaan pitkin ratsastuskenttää. Luihu on yksi vaikeimmista ratsuista ratsastaa, sehän on oikeastaan sanomattakin selvää, kun on kyse näin taitavasta kouluratsusta. Hankalasta luonteesta sekä vaativasta ratsastettavuustasosta saadaan lähes mahdoton yhdistelmä, mutta hyvähermoiset ja asiansa osaavat taiturit ovat ennenkin saaneet oriista parhaat puolet esiin. Slytherinistä olisi ilman muuta voinut kehittyä loistava kilparatsu esteille, sillä orilla on hyvä hyppytyyli, silmää esteille ja rohkeutta hypätä. Luihu on kuitenkin huomattavan hankala hallita esteiden välissä, sillä tuliluontoinen ori kuumuu herkästi. Jos sukset menevät ristiin ratsastajan kanssa tuloksena on kieltäytyminen. Liian kova vauhti esteradalla on oikeastaan ratkaiseva tekijä siinä suhteessa, ettei Luihun kanssa voi haaveilla suurten esteluokkien voitoista. Kelpo hyppääjänä orilla on kuitenkin palkintokaapissaan yksi ruusuke esteradoilta, joka on ansaittu kotikisoista. Vaikka Luihun käytös ottaa varmasti useimpina päivinä niin paljon aivoon, että tekisi mieli vain hakea haulikko ja päästää kopukka päiviltä, on Luihussa lopulta sellaisia puolia, jotka saavat tämän tyyliset ajatukset siirtymään tuonnemmaksi. Orin ansioluetteloon on ehdottomasti lueteltava sen rautaiset hermot, jäämieheksikin tätä tummanpuhuvaa lihaskimppua on muutamaan otteseen nimitetty. Todellisuudessa tyynen pinnan alta paljastuu joskus orin tulinen olemus, joka on välillä hieman pelottavaakin seurattavaa. Ratkaisevaa on kuitenkin se, että Luihu on osoittanut arvonsa mitä hienoimmilla suorituksilla kouluradoilla, jotka eivät ole jättäneet tähänkään asti ketään kylmäksi.
Slytherin GER tulee peruslaadukkaasta saksalaissuvusta, joka täynnä koulukentillä loistavasti, hyvin ja hieman valjummin menestyneitä tapauksia. Luihun isä on nuori koululupaus Damien, joka on juuri aloittanut lupaavasti kouluratsun uransa vaativissa koululuokissa. Hyvällä menestyksellä helpoissa luokissa kilpaillut kookas mustanruunikko ori omaa irtonaiset ja lennokkaat liikkeet. Jalostuskäytössä Damien ei vielä varsinaisesti ole, mutta astuu tästä huolimatta tammoja aina kun mahdollista. Isänisä Intoxicant X on kiivasluonteinen ori, joka on erityisesti orijälkeläisilleen periyttänyt uskomattoman hyvin tulisuuttaan, joka näkyy erityisen selvästi myös Slytherinissä. Tietyssä määrin saksalaiset kasvattajat ja hevosenomistajat arvostavat tällaista piirrettä oreissaan, mutta liika on aina liikaa. Toxinin astumat tammat on valittu tarkoin, eikä hankalaluonteisia yksilöitä ole orin luona käytetty. Intermediate tasolla kilpaillut Toxin on menestynyt kohtalaisen hyvin kotimaansa kilpailuissa, mutta kansainvälisille vesille tällä kiihkoilijalla tuskin tulee olemaan asiaa. Marc Flüttersteinin kilpatamma Divina löytyy Luihun sukupuusta toisesta polvesta isänpuolelta. Saksassa, Ranskassa ja Itävallassa kilpakenttiä kiertänyt tamma on erittäin pienikoinen, vain 156cm korkea, mutta sitäkin etevämpi kouluratsu. Itävallassa tamma loi hyvän uran, mutta kotimaassaan se ei liiemmin väläytellyt kykyjään. Monet ovat moittineet Divinan pienikokoisuutta, etenkin kun tammalla on mies ratsastaja, mutta parivaljakon yhteispeli on toiminut kuitenkin moitteettomasti. Hyväluonteinen tamma kilpaili urallaan Vaativa A tasolla, varsoja tällä koulutaiturilla on tähän mennessä viisi kappaletta. Itävallassa syntynyt Lady Lust Lilith on 6-vuotiaana hevoshuutokaupan yhteydessä Saksaan myyty upearakenteinen tamma. Tämä hiilenmusta tähtipää on luonteeltaan kipakka, mutta helposti hallittavissa oleva kouluratsu, joka on myös osoittanut lahjakkuutta esteille. Satunnaisesti ratsaesteillä pyörähtänyt Lilith omaa hyppykapasiteettia 130cm luokkiin, koulupuolelle taitoja riittää Intermediate tasolle. Pääasiallisesti Lilith on kuitenkin kilpaillut Va A-B tasolla päästen hyviin tuloksiin ja tästä syystä omistaja on päättänyt kilpailuttaa tammaa tämän tason koululuokissa. Tammalla on myös melkoisesti arvoa jalostuspuolella, sillä neitokaisen sukupuusta löytyy useita varteenotettavia koulutaitureita. Lilithin isä Crackbrain on nimestään huolimatta siivostikäyttäytyvä ori, jonka hyvät tavat ovat vertaansa vailla. Positiivisen luonteensa lisäksi orin upea rakenne puhuu puolestaan. Kilpakentillä Crack ei ole elämänsä aikana liiemmin viihtynyt, sillä orilla on useita sisaruksia, joita siittolan omistaja on kilpailuttanut mieluummin kuin Crackbrainia. Jalostuksessa tämä ori on ilman muuta ollut hyvä valinta, enkä oikeastaan ihmettelekään, että omstaja on valinnut tällaisen kohtalon orille koulukentillä ravaamisen sijaan. Sisaruksiaan ilman muuta valovoimaisempi kaveri omaa jo edellä mainitun hyvän rakenteen, eikä sukupuussa totisesti ole moittimisen varaa, sillä isänä toimii Saksan elävä legenda Hypertrace. On hieman sääli, että kyseinen ori on Slytherinin sukupuussa vasta kolmannessa polvessa, sillä Hypertrace on ilman muuta yksi kuumimmista holstein nimistä vielä tänäkin päivänä. Grand Prix tason koululuokissa ihastuttanut mustanruunikko, erittäin charmikas ori on luonut kilpauraansa myös kotimaansa ulkopuolella. Muunmuassa Belgiassa, Iso-Britanniassa ja Alankomaissa hyvin menestynyt Hypertrace on luonut pitkän ja menestyksekkään kouluratsun uran, sillä ori on välttynyt loukkaantumisilta ehkäpä juuri omistajansa Annie Carterin ansiosta, sillä hän on vaalinut orin terveyttä ihailtavan tarkasti. Chaosweaver on muutamia vuosia sitten vihreämmille laitumille siirtynyt ranskalaista alkuperää oleva tummanruunikko holstein tamma. Ähkyyn menehtynyt Chaosweaver tuotiin Saksaan sen ollessa kahdeksan vuotias. Tamma on toiminut lähinnä harrastepohjalta, kilpaillen nii koulua, kenttää kuin esteitäkin. Kuuliasena ja tottelevaisena tammana se olisi sopinut hyvin ratsastuskoulun tuntitammaksi, mutta yksityisen omistuksessa Chaos pääsi haistelemaan kilapakenttien alati muuttuvia tuulia. Helppo A tasolla positiivista kommenttia saanut ratsukko ei kuitenkaan ehtinyt koskaan kivuta korkeampiin luokkiin kamppailemaan voitosta, sillä Chaoseaverin ensimmäisen ja viimeiseksi jääneen varsan Lady Lust Lilithin kuoli piakkoin tapauksen jälkeen.
Amarn Calissa Ensimmäinen Slytherinin astuma tamma Skurvashin aitojen ulkopuolelta. QW Calinka on hyvin kisoissa menestynyt tamma, joka Calissaa ennen on ennättänyt varsoa kaksi kertaa. Kodin Calissa sai Evergreyn puoliverisiittolasta. Kisakentille tamma siirtyi marraskuussa 2007 ja on tähän mennessä ennättänyt kerätä reilut kymmenen sijoitusta helpoista koululuokista. Love&Death PB & Valkyrie PB Kaksosvarsojen emänä toimii Skurvashin hevoskatraan kaunis Saksan tuontiholstein tamma Nightmare on Elm Street. Love&Death asuu O'Polo Warmbloodissa, ja tamma onkin kerennyt tähänastisen elämänsä aikana hankkimaan mukavasti sijoituksia kouluradoilta. Epäilemättä tähtäimessä on vielä KRJ'n laatuarvostelutilaisuuskin. Valkyrie muutti vieroituksen jälkeen Charan luokse Flash Stablesiin, jossa ennestään omia kasvattejamme majaili kaksi kappaletta. Kaikeksi onneksi Lily-tamma varsoi kaksoset, sillä nämä jälkeläiset olivat totisesti haluttua tavaraa myynnissä ollessaan. Filthywhore PB Toinen Slytherinin varsa joka on saanut kodikseen Evergreyn. Emänsä Carniwhoren mukaan nimetty, oikein kaunis tammavarsa muutti Evergreyhin heti sopivaan ikään päästyään, sillä Absinthille oli luvattu kyseisestä yhdistelmästä seuraava tuleva varsa. Isältään roimasti luonnetta perinyt punaruunikko tamma on epäilemättä yksi omistajansa suurista suosikeista. Sweeney Todd PB Joulukuussa 2007 syntynyt Nessu sai kodin kenties kaikkein maineikkamman puoliverikasvattajan Cirithin luota Ciar Dressagesta. Ensimmäinen Slytherinin orivarsa on jatkoa Luihun jälkeläisissä viidelle Sweenyä edeltäneelle tammavarsalle. Hieno suku, upea koti ja tavoitteellinen omistaja takaavat tälle jälkeläiselle varmasti oivat mahdollisuudet menestyä tulevaisuudessa, niin kisakentillä kuin jalostuksessakin. Mortal Share N Dion Psycho Abyssista syntynyt orivarsa Mokoma on ensimmäinen ja luultavimmin myös ainoa Skurvashissa asuva Slytherin GER'n varsa. Mokoman kohtalosta oli sovittu etukäteen jo ennen sen syntymää, sillä Skurvashin orikaarti tarvitsi kipeästi vahvistusta, ja mikä olisikaan ollut parempi isä tälle veitikalle kuin Slytherin. Kilpailuissa ori ei vielä toistaiseksi ole nuoresta iästään johtuen käynyt, mutta tulevaisuudessa tämän nuorukaisen odotetaan siellä melko ahkeraan viihtyvän. NJ näyttelyt (vain sertit)
KRJ Kisat (62 sijoitusta)
6-13.6.2007 Erinomaisesti kilpailuuransa aloittanut Luihu on tähän mennessä niittänyt mainetta vaativissa koululuokissa. Tavoitteena orin kanssa on kuitenkin tähdätä vieläkin korkeammalle, joten otin muutama viikko takaperin yhteyttä Slytherinin kasvattajaan Johan Kripkeen tarkoituksenani kysellä, voisiko hän ottaa orin tilalleen viikon mittaiseen täysvalmennukseen. Kripke vaikutti erittäin ilahtuneelta, kun kerroin miten Luihu oli kilpailuissa pärjäillyt ja ilmoitti ottavansa mielellään orin Saksaan viikoksi. Soveimme viikon, jonka Luihu viettäisi Saksassa. Ennen matkaa Keski-Eurooppaan muutin orin kisa-aikatauluja ja kävimme nappaamassa muutamat palkintosijat helpoissa koululuokissa, sillä en halunnut rasittaa oria liikaa ennen matkaa, mutta en myöskään halunnut seisottaa sitä tallissa. Päästyään ehjin nahoin kotitilalleen Saksaan, Luihun valmentaminen aloitettiin heti seuraavana päivänä orin saapumisesta. Aluksi ei tietenkään mitään vaativaa, mutta viikko on joka tapauksessa lyhyt aika, joten hommat piti hoitaa ripeästi. Kripke oli henkilökohtaisesti ilmoittanut ottavansa vastuun Slytherinin valmentamisesta. Hän kehui vuolaasti orin erinomaista lihaskuntoa ja hyvää liikehdintää. Parin ensimmäisen päivän jälkeen alkoi orin todellinen painostus. Tällä kerta sain kiitosta orin hyvästä koulutuksesta, jonka pohjalta Luihua oli helppo viedä uudelle tasolle. Viikon lopulla, kun palasin hakemaan Slytherinin kotiin, sain katsella pientä näytöstä, jonka Kripke oli järjestänyt tarkoituksenaan näyttää, mitä uusia kikkoja herralle oli opetettu. Olin tottakai erittäin tyytyväinen Luihun kehitykseen ja kiittelin vuorostani orini kasvattajaa hyvästä työstä. Mies kehotti harjoittelemaan Slytherinin kanssa Saksassa opittuja asioita vielä kotona hyvän aikaa ennen kilapiluihin osallistumsta. Heinäkuun lopulla oli Luihun näytönpaikka ensimmäisissä Intermediate tason kisoissa, kotiin tuomisina oli toinen sija Satulinnassa järjestetyistä koulukilpailuista. 28.8-9.9.2007 Luihun parin viime kuun hyvästä kisamenestyksestä rohkaistuneena päätin viedä orin vielä kertaalleen Saksaan kasvattajansa luokse opettelmaan uusia koulukuvioita, tarkoituksena valmentaa Luihusta grand prix radoille kilpakaveri. Erona viimekertaiseen vierailuun jäisin itse ratsastamaan Luihulla Kripken ohjaukseen. Tällä kertaa valmennus tulisi kestämään reilun viikon verran ja valmennuksen painopiste tulisi kohdistumaan minun ja Slytherinin yhteistyön parantamiseen. Kuten Kripkekin itse totesi, ori oli jo pitkälle valmis siirtymään uudelle tasolle, mutta ratsukon yhteistyötä piti vielä hioa. Koska olin aikaisemminkin kilpaillut GP-tasolla muilla hevosillani, ei se tulisi minulle uutena asiana. Heti seuraavana aamuna saapumisestamme minut lykättiin Slytherinin satulaan. Sain lämmitellä oria puolisen tuntia omaan tahtiin, ennen kuin Kripke ilmaantui paikalle ja otti ohjat käsiinsä. Seuraavan kaksituntisen ajan keskityin orin kuuliaisuuden parantamiseen erilaisilla tehtävillä, joita Kripke valvoi tarkasti ja opasti oikeaan suuntaan tarvittaessa. Koko viikon jatkoimme näissä merkeissä, ja viikon lopulla huomasin, että Luihu totisesti vastasi apuihini paremmin kuin ennen ja taipui helposti käteni alla. Olin erittäin tyytyväinen saavutukseen, sillä Luihun hieman hankalahko luonne ja vaativa ratsastettavuus olivat panneet minut epäilemään, oliko orista sittenkään grand prix tason kouluhevoseksi. Ennen paluuta takaisin Suomeen, sain vielä Kripkeltä erittäin hyviä neuvoja, miten minun tulisi työskennellä Luihun kanssa jatkossa ja siinä sivussa sain kutsun tuoda muitakin puoliverisiäni koulutettavaksi, jos tarvetta olisi. Päiväkirja 3.5.2007 Aurinkoisena, mutta hieman tuulisena aamuna toukokuun kolmantena yksityistalliini saapui uusi saksalaisori Slytherin GER. Olin aikaisemmin käynyt katsomassa Luihua sen kasvattajan luona ja astellessaan ulos trailerista saatoin vain todeta, että ori oli yhtä vaikuttava näky kuin joku aika sitten. Pää korkealla ja korvat hörössä narunnokassa tepasteleva Luihu oli kieltämättä komea näky. Kesti hetken ennen kuin orin silmät tottuivat trailerin hämärän jälkeen kirkkaaseen aamuauringon valoon, mutta ulkoilmaan tottutuaan ori rauhoittui ja päästi ilmoille mahtavan hirnahduksen. Kolme muuta pikkutallini asukkia vastasi vuorollaan uuden tulokkaan tervehdykseen. Olin jo edellisenä iltana valmistellut Luihulle oman karsinan, sillä hoidan yksin tilustani, eikä minulla ole talliapulaisia, joille voisin tällaiset tehtävät sälyttää. Kiitin trailerin kuljettajaa ja otin vastaan ojennetun riimunnarun Pienen jaloittelukierroksen jälkeen talutin uuden hankintani talliin. 5.5.2007 Luihu on asunut luonani nyt kaksi päivää, mutta tänään aion uskaltautua ensimmäistä kertaa orin satulaan. Olen täysin tietoinen Luihun hankaluudesta, sillä koeratsastin oria muutama viikko sitten Saksassa, kun olin herraa ostamassa. Tästä huolimatta odotin kuitenkin innolla Luihun kanssa työskentelyä, sillä orissa on ilman muuta sitä jotain. Varustettuani Luihun taluttelin orin päätien vierellä olevalle ratsastuskentälle, suljin portin takanani, ohjasin orin keskemmälle kenttää, säädin jalustinhihnat, kiristin vyön ja kapusin satulaan. Slytherinin kokoeroa muihin tallini hevosiin ei ollut vaikea huomata, sillä istuin melkolailla korkeammalla kuin mihin olin tottunut. Saatuani ohjat käsiini painoin kevyesti pohkeita ja lähdimme liikkeelle. Alkulämmittelyiden aikana ei tapahtunut mitään sen kummempia, minkä tiesinkin jo ennestään. Kun otin ohjat tuntumalle, eron Luihussa huomasi välittömästi. Hevosen olemus ryhdistäytyi heti, askeleesta tuli energisempi ja Luihu oli selvästi varuillaan uusia ohjeita varten. Ensimmäisen puolituntisen jälkeen sain todeta, että Slytherin tarvitsisi ilman muuta vahvemman kuolaimen tulevaisuudessa myös kotitreeneissä. Kilpailuissa tulisimme ilman muuta käyttämään kankia, mutta pelkkä kolmipala ei kyllä tulisi riittämään kotona. Ratsastus oli kieltämättä melkoista tahtojen taistelua ja häpeäkseni on myönnettävä, että Luihu vei minua 6-0. Osaamattomuudesta oria ei kuitenkaan voi moittia, sillä lopputunnista sain jo paremmin tuntumaa tähän hurjimukseen. Kuolaimen vaihto kyllä on väistämättä edessä. 14.5.2007 Olin ilmoittanut Luihun PB'ssä järjestettäviin esteratsastuskilpailuihin, joten kun kilpapäivä koitti, aikataulu oli erittäin kiireinen. Ori oli onneksi hyvällä tuulella heti aamutuimaan, joten saatoin huoletta hoitaa aamuaskaareeni tallissa, jonka jälkeen ryhdyin pynttäämään oria. Onneksi olin tajunnut kasata kilpailuissa tarvittavat varusteet edellisenä iltana valmiiksi, joten kiireestä huolimatta pääsin lähtemään tallipihasta ajoissa. Paikalla oli jo täysi hyörinä käynnissä, kun parkkeerasin autoni sopivaan nurkkaukseen. Luihu kolisteli levottoman oloisena trailerissa, joten avasin kiireen vilkkaan trailerin peräluukun ja laskin orin pihalle. Luihun käytös muuttui tuossa tuokiossa, sillä se tuntui selvästi käsittävänsä olevansa kilpailuissa. Varustettuani orin asiaankuuluvasti lähdimme kohti lämmittelyaluetta. Tarkoituksenamme oli startata kilpailujen helpoimmassa luokassa, jonka estekorkeus oli keskimäärin 110cm luokkaa. Luihu pysyi lämmittelyssä hyvin hallinnassani, sillä olin vaihtanut sille terävämmän kuolaimen, sitten ensimmäisestä ratsastuskerrasta. Kotona olimme hypänneet n. 80cm korkuista rataa, joten reilun metrin korkuiset puomivuoret hieman jännittivät. Luihun hyppytekniikka on kuitenkin hyvä, estehevosten "asiantuntijana" tiesin, että orilla on hyvät mahdollisuudet myös tässä kisassa. Useita estehevosia ratsastaneena ja kilpailuttaneena en liiemmin hermoillut orin mahdollisesta kuumumisesta, kunhan vain puomit pysyisivät kannattimillaan. Olin melkoisen yllättynyt, kun selvisin Luihun kanssa uusintakierrokselle saakka. Ori oli painanut jumalattomasti ohjille ja yritti paahtaa radan läpi ennätysajassa: Käteni olivat radan jäljiltä kuin velliä. Luihua on kuitenkin kehuttava sen hyvästä estetyöskentelystä, sillä yksikään puomi ei edes kolahtanut. Olimme suoriutuneet melkoisen nopeassa vauhdissa, joten uusintaradalle starttaisimme viimeisten joukossa. Kaikkiaan uusintaan selvisi yksitoista ratsukkoa. Oman vuoromme tullessa vain yksi ratsukko oli onnistunut tekemään tuplanollan ja vieläpä erinomaisella ajalla. Käteni vapisivat edellisen kierroksen rasituksesta, joten annoin suosiolla Luihun räpiköidä radan läpi omassa, katsojien mielestä varmasti täysin tärähtänyttä vauhtia. Koska en jaksanut roikkua ohjissa koko radan läpi, tein voimakkaan puolipidätteen aina ennen estettä. Viimeisellä tosin jouduin sahaamaan Luihua melkoisesti, joten puomikin kolahti siitä kiitokseksi alas. Koska vain yksi ratsukko onnistui loppujen lopuksi puhtaaseen rataan, sijoituimme toisiksi. Estekilpailut tosin saisivat minun ja Luihun osalta päättyä tähän, ehkä kotona on kuitenkin varmempi orin kanssa puomeilla rellestää. 20.6.2007 Muutama päivä takaperin Saksasta kotisuomeen takaisin kotiutunut Luihu oli viikonpäivät kasvattajansa hoivissa valmentautumassa. Eron orin käytöksessä huomasi helposti, Luihu oli selvästi oppinut uusia kikkoja kouluradoille, huonoja tapoja ei Saksan maalta luojan kiitos ollut tarttunut mukaan, orissa on ihan tarpeeksi työtä ilmankin. Slytherin on viime päivinä saanut niin paljon jauhaa pölyisellä kentällä treeniohjelmaamme, joten päätin ilahduttaa Luihua viemällä sen pitkälle maastolenkille. Ori oli valmiiksi odottamassa tallin viileydessä, joten sain miehen pian lähtövalmiiksi. Vaikka kello lähenteli vasta aamuyhdeksää, oli jo sen verran lämpöistä, että saatoin jättää päällimmäisen paidan talliin, lyhythihaisellakin tulisi päivän päälle epäilemättä kuuma. Luihu on mukava maastoilukaveri, sillä ori ei säiky helposti, joten voin huoletta antaa löysää ohjaa, ehkä jopa enemmän kuin olisi terveellistä. Vaikka kentällä Luihu onkin vaativa, maastossa ori sopeutuu hyvin ratsastajan ohjeistukseen. Orin tallustellessa rauhallisesti omaa tahtiaan saatoin miettiä rauhassa omia juttujani. Luihua ei tarvitse kaitsea kuin pikkulasta, ori tulee omillaan toimeen hieman oudommassakin ympäristössä. Vaihtelusta innostunut Luihu riemastui maastoreissusta siinä määrin, että heitti pienen pukisarjan aina kun pyysin lisäämään vauhtia. Koska maasto tallin lähettyvillä on kumpuilevaa, hyödynsin sitä laukkuuttamalla Luihua ylämäissä, jotta orin lihaksisto saisi vaihtelevaa harjoitusta. Lähes kaksituntisen lenkin jälkeen päästin orin vielä loppupäiväksi laiduntamaan, ennen kuin olisi iltatallin aika ja hevosten sisälle otto edesä. |