|
virtuaalihevonen Suzyn Romeo
Luonnekuvaus Romeo on aikalailla nimensä veroinen hurmuri. Sillä on omia ponimaisen juntturoita juttujaan, mutta pääasiallisesti se osaa käyttäytyä herrasmiesmäisen kiltisti. Normaalit hoitotoimenpiteet sujuvat helposti, Romeo antaa koskea kaikkialle ja oppi nopeasti esimerkiksi milloin jalan saa nostaa ja milloin se tulisi pitää maassa, vaikka siihen koskettaisiinkin esimerkiksi rivejä tunnustellessa tai haavaa hoidettaessa. Taluttaessa vieraassa paikassa pidän Romeolla mieluusti suitsia päässä, vaikkei poni aivan helposti minnekään lähde. Se voi teutaroida, loikkia ja stepata narun ollenkaan kiristymättä, esiintyä kun pitää, mutta kerran kun ärähtää niin poni marssii taas nätisti vierellä. On se aika mammanpoika. :D Kotioloissa Romeon taluttamisessa ja kiinnisitomisessa ei ole mitään ongelmia. Ilmeisesti kotitallin tammat eivät ole niin kiinnostavia kuin raviratojen leidit. Ori on siitä hassu tapaus, että vaikkei se muulloin juuri kiinnitä huomiota tallin tammoihin, sen ego kasvaa kolmimetriseksi kun uusi hevonen saapuu talliin. Silloin kaikki tammat ovat yksin hänen omaisuuttaan eikä niitä saa vilkaistakaan ilman äänekästä vinkuininäkonserttia ja toisen hevosen ohitse kulkiessa machomies irvistelee karsinansa ovelta. :D Romeolla riittää juoksupäätä. Ongelmia tuottaa ainoastaan sen ravi.. Tämän ponin ravi on nimittäin jotain niin ihmeellistä. Jos Romeo ei keskity kunnolla, ravi menee hankalaksi, poni talloo omille jaloilleen ja lopulta on aivan solmussa. Romeon ongelmana on vaeltava katse, se ei aina jaksa keskittyä vaan on aivan helisemässä esimerkiksi tamman tullessa vierelle. Silmälaput auttavat jonkin verran, mutta aina ei sekään riitä. Sukutaulu
Hoitokertomukset 23.9. Tarhan aidan välistä minua uteliaasti vilkuili Gotlanninruss ori, Suzyn Romeo. Kävelin lähemmäksi ja siliti sen turpaa. Otin sen sisälle ja kiinnitin käytävälle. Hain Romeon harjat ja harjasin sen huolellisesti. Sitten hain sen valjaat ja laitoin sille. Kiinnitin remmit ja sen jälkeen laitoin suitset päähän. Putsasin vielä kaviot ja sitten talutin sen pihalle kärryjen eteen. Sain Romepolle kärryt perään muitta mutkitta ja kiinnitin remmit kärryjen aisoihin. Wiewie tulikin pian ja lähti ajamaan Romeon kanssa. Sillä aikaa menin putsaamaan Romeon karsinan, juoma- ja ruokakupit. Kerkesin jopa lakaisemaan tallin käytävänkin ennen kuin Wiewie toi hikisen Romeon sisälle. Wiewie oli näköjään itse ottanut kärryt pois sen perästä. Otin Romeon ja talutin kätävälle. Vaihdoin sutiset riimuun ja otin valjaat pois orin päältä. Taluti nsen pesukarsinaan ja virutin kokonaan. Niin hikinen ori oli.Tarkastin sen jalat hyvin ja ne olivat normaalit. Kuivasin orin hikiviilalla ja vein karsinaan. Annoin sille heinää ja menin itse putsaamaan Romeon suojat, harjat, varusteet ja loimet. Kun olin saanut kaikki putsattua niin olikin iltaruokinnan aika. Mittasin ruuat tarkasti ja Wiewie vielä tarkisti että kaikki on varmasti oikein. Vein ruuan Romeon ruokakuppiin. Ehtoolla vein vielä yöheinät ja hyvästelin orin. - Minna 5.10. Tulin aamulla tallille ja aloitin antamalla Romeolle aamuruuan ruokakuppiin. Romeo alkoi heti syömään. Suljin karsinan oven ja vein Romeon tarhaan jo heinät. Kun Romeo oli syönyt vein sen tarhaan. Sitä ennen kylläkin laitoin sille loimen päälle. Putsasin orin karsinan. Se oli epätavallisen siisti. Hain Romeon valjaat jo valmiiksi käytävän reunalle, samalla harjapakin. Toin suojat ja suitset ennen kuin menin hakemaan Romeota tarhasta. Ori söi heinää eikä millään olisi halunnut lähteä. Kuitenkin se suostui lähtemään mukaani. Talutin sen talliin ja laitoin käytävälle kiinni. Aloin harjaamaan Romeota. Siitä lähti hirveästi kesäkarvaa. Putsasin myös kaviot. Rupesin laittamaan valjaita sen selkään. Kiinnitin remmit oikeisiin reikiin. Laitoin tarvittavat suojat Romeolle. Sitten otin riimun pois sen päästä ja laitoin kaulalle. Kuolaimet Romeo otti hyvin suuhunsa ja sain laitettua suitset sen päähän muitta mutkitta. Hain Romeon kärryt ja laitoin ne kiinni valjaisiin. Irrotin orin käytävältä ja talutin tallin pihalle. Nousin rattaille ja lähdimme kohti metsätietä. Tänään ajettaisiin vain rauhallinen lenkki joten menimme vain käyntiä ja hidasta ravia. Romeo nautti metsässä ravaamisesta eikä säikkynyt puskista lähteviä lintuja. Ori totteli hyvin käskyjäni ja vietimme melkein pari tuntia metsässä. Kun lopulta saavuimme tallille pysäytin orin ja otin kärryt irti jo pihalla. Romeo seisoi kiltisti talli pihalla ja lepuutti vasenta takakaviotaan. Talutin orin talliin ja otin valjaat pois. Sujautin riimun kaulalle ja otin suitset pois. Otin riimun kaulalta ja laitoin orin päähän. Kiinnitin Romeon käytävälle. Otin harjan harjapakista ja aloin harjata oria. Kun olin saanut harjattua aloin putsaamaan kavioita. Hoidettuani Romeon vein sen tarhaan. Laitoin iltaruuan jo valmiiksi Romeon karsinaan. Iltaheinät samantein. Sitten olikin aika tuoda Romeo sisälle. Hain orin tarhasta ja se tulikin innokkaasti talliin. Sen taisi olla nälkä. Talutin sen karsinaansa ja otin riimun pois sen päästä. Suljin karsinan oven ja laitoin riimun omalle paikalleen. Kävin vielä putsaamassa Romeon suojat ennen kuin lähdin pois tallilta. - Minna Kilpailut Tuleviin kilpailuihin ilmoitetut hevoset näet tästä Näyttelyt 20.1. 2007 Cecilie Riders PKK / poniorit & -ruunat, tuom. Tidam 2006 1.2. Keryston VRER 7. 2.26,5ly 50v€ 2.2. Final VRER 14. 2.20,3 3.2. Metsähaka VRER 5. 2.17,2 50v€ 13.2. Saharan Tähti VRER 13. 2.31,6ly 14.2. Ajaton VRER 13. 2.35,3lyx 20.2. Railot VRER 3. 2.18,5ly 200v€ 11.3. Whelmen VRER 10. 2.24,3alyxx 15.3. Ajaton VRER 11. 2.22,4lyx 24.3. Monnin ravitalli VRER 4. 2.40,5 80v€ 27.3. Anette VRER 1. 2.19,5ly 500v€ 28.3. Ajaton VRER 1. 2.17,2aly 600v€ 11.4. Ajaton VRER "Päivän B-poni" 3. 2.10,8aly 2500v€ 16.4. Jokeri VRER 7. 2.55,6ly 100v€ 22.4. Wiewie's VRER 9. 2.37,0ly 25.4. Kiri VRER 10. 2.25,9aly 26.5. Ajaton 9. 2.16,6ly 14.6. Loren VRER 6. 2.21,0ly 50v€ 19.6. Faline VRER 2. 2.31,9 400v€ 20.6. Kipsuntalli VRER 7. 2,26,5lyx 25.6. Sinnesvilla & Valkyrie VRER 12. 2.36,0 28.6. Yaron VRER 5. 2.45,3 50v€ 30.6. Ajaton VRER 6. 2.25,5ly 60v€ 2.7. Jemina VRER 16. 2.24,6ly 11.7. Ajaton VRER 2. 2.31,0ly 300v€ 26.7. Minnantila VRER 6. 2.54,2ly 50v€ 3.8. Yaron VRER 5. 2.15,8lyx 15.8. Silwer VRER hll 19.8. Fast Trotters VRER 3. 2.12,9 400v€ 25.8. Ajaton VRER 9. 2.24,1ly 30.8. Vergint VRER 6. 2.16,2lyx 8.9. Ajaton VRER hkä 9.9. Loren VRER 4. 2.16,0aly 100v€ 18.9. Valkyrie VRER 10. 2.29,8ly 8.10. Ajaton VRER 1. 2.18,2ly 600v€ + loimi 15.10. Blue Jay Trotters VRER 4. m3.04,9lyx 18.10. Valkyrie VRER 7. 2.20,8 5v€ 28.10. Monnin Ravitalli VRER 9. 2.18,3a 31.10. Ajaton VRER 11. 2.33,1lyxx 10.12. Monnin Ravitalli 2. 2.37,2a 700v€ 15.12. Monnin Ravitalli VRER 12. 2.33,2 Palkintokaappi |
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||