etusivu   hevoset   toiminta   muuta  @

Tutustuthan myös
Belvine
Csepp

29.10.2008
Pikkuhiljaa hyvä tulee. Leiska on vielä osittain vaihtamatta, muutamalla hepalla vielä vanha lay sivuillaan. Bronnin heppoja on ilmoitettu taas yleislaatikseen. Bird-Cherry on ekaa kertaa mukana ja Intoxicationin kanssa yritetään korottaa kolmos-palkintoa. Toiveena olisi kakkospalkinto :) Bonnie&Clyde vieraili VVJ'n laatiksessa, mutta ei saanut palkintoa. Kerätään vielä sijoituksia tammalle, niin saataisiin ne muutamat uupuvat pisteet.
Tervetuloa
Olet mitä ilmeisimmin rantaunut erään pienen virtuaalitallin sivustolle. Tallin nimi on Bronn, jonka omistaja Cinder kuvittelee sijaitsevan Saksassa, vaikka oikeasti se sijaitsee hänen kieron mielen sopukoissa. Harvinaisen typerä ihminen, eikö vain. No, joka tapauksessa Bronnissa ei harrasteta mitään himokasvatusta virtuaalimaailman suosituimmilla roduilla, vaan täällä kasvatetaan pienimuotoisesti lipizzoja ja brandenburginhevosia. Aluksi Bronnista löytyi vain lipizzanhevosia, sillä perustin koko tallin lokakuussa 2007 kasvattaakseni tätä upeaa rotua. Mutta kuitenkin pian kyllästyin yhden rodun kanssa pelehtimiseen ja otin mukaan brandet, puoliveriset, joista en ollut koskaan ennen kuulutkaan.

Kuten edellä mainittiin, tallin päätoimintaa on kasvatus. Pyrin tuomaan virtuaalimaailmaan hyväluonteisia ja suorituskykyisiä kouluratsuja, joilla olisi mahdollisimman hyvät edellytykset sukunsa puolesta menestyä lajissaan. Kaikki hevoseni ovat koulupainotteisia, mutta jotkut kilpailevat myös valjakkoajossa. Toinen, vieläkin pienimuotoisempi toimintamuoto on kilpailujen järjestäminen. Bronnissa on hyvät tilat niiden pitämiseen, joten täällä on lähes kuukausittain koulukisat, tai useammat. Kuitenkin kaikista suurinta toimintaa on ihan tavallinen tallin arki. Hevosten ruokkimista ja tarhaamista, tallin siivoamista, nuorten hevosten kouluttamista sekä tietysti kilparatsujen treenaamista. Ja unohtamatta niitä lukuisia kilpailumatkoja, jotka verottavat suuren osan Bronnin väen ajasta. Mutta tämä on meidän elämää, enkä ainakaan minä vaihtaisi sitä mihinkään. Menehän kurkistamaan, niin ymmärrät.